torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesä 2013 ja 2014, avotilan kuomu vanhenee

Avotilan peittävä kuomu ja sprayhood ovat nyt noin 15 vuotta vanhoja ja ikäisiksiin hyvän näköisiä. Tapanani on ollut aina pestä ne huolellisesti syksyllä veneen noston jälkeen ja varastoida kuivassa huoneenlämmössä. Keväällä on ollut mukava ottaa varastosta puhdas kuomu käyttöön. Viime keväänä ( -13 ) tein samoin ja kaikki näytti olevan kunnossa, kunnes laitoin kuomun ja sprayhoodin paikoilleen. Kuomu on tuettu avotilan päälle tavalliseen tapaan kahdella alumiinisella putkikaarella. Kaaret laitetaan kuomuun tehtyihin tunneleihin ja siellä ne sitten ovat koko purjehduskauden. Nyt kävi kuitenkin niin, että laittaessani toista kaarta tunneliin ommel petti aika pitkältä matkalta. Tämä toistui vielä parissa muussakin kohdassa ja nimenomaan  kuomun katolla. Luulisin, että kyseessä on auringon haperuttamat ompeleet.

 Auennut ommel. Vieressä viime  vuoden keväällä 
korjattu ommel.

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.

Ja lisää kuvaa auenneesta ompeleesta.

Näytti siltä, kun tuuli olisi puhaltanut ompeleet mennessään. 

Tässäkin kuvassa on melkein kaikki ommellanka 
hävinnyt. 

 Syksyllä  ( 2013 ) unohdin viedä kuomun korjattavaksi ja muistin sen vasta tänä keväänä ( 2014 ). Vein kuomun tekijälleen Turkuun ja pyysin tarkistamaan ja korjaamaan sen. Vene laskettiin veteen jo ennen, kuin ehdin noutaa korjatun kuomun. 


Vene laskettiin veteen kesäkuun alussa.



Hain kuomun korjauksesta. Kaikki 
saumat oli ommeltu uudestaan, koska 
aurinko oli heikentänyt melkein jokaisen 
sauman ompeleet hyvin hauraiksi.  Pesin 
korjatun pressun ja päätin kyllästää 
sen heti puhtaana. Kuomun korjaaja suositteli 
Bilteman pressukyllästettä. Päätin kokeilla. 



Kyllästepullon työohjeessa suositellaan, että 
työ tehdään vaakatasossa olevalla alustalla. 
Tämä on käytännössä välttämätöntä koska, 
kylläste on maidon oloista ainetta, jota 
joutuu hieromaan pensselillä jonkin verran 
kankaaseen ja ennen kuin neste kuivuu, niin 
se valuu jopa kankaan sisällä pientäkin alamäkeä. 
(Niinkuin notkea neste nyt tekee...) Eli ohje 
kannattaa ottaa tosissaan. 



Entä hylkiikö kangas kyllästyksen jälkeen 
vettä? Ainakin aluksi näyttää siltä. Aika näyttää 
miten kauan käsittely pysyy. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti