Nostaessani Scyllan vedestä syksyllä 2012 huomasin, että puinen spinaakkeripuomi oli murtunut ja lähes poikki. Sitä säilytetään kannella niin, että toinen pää on kiinni noin 20 cm kannen yläpuolella ja toinen pää lepää kannella, joten se on jatkuvasti alttiina säiden vaikutukselle. Olen koittanut säännöllisesti huoltaa lakkapintaa, jotta puomi säilyisi mahdollisimman pitkään, mutta nyt kun lähemmin tutkin sitä, huomasin, että lakkapintakin oli paikka paikkoin rikki. Näistä kohdista sadevesi oli tunkeutunut puuhun ja hieman pehmittänyt sitä. Saattaa olla, että puomi oli kärsinyt viime kesän kilpailussa tai sitten joku oli ehkä vahingossa astunut sen päälle jossain vaiheessa. Sama se, puomi oli kuitenkin siinä kunnossa, että enää sitä ei kannattanut korjata, joten päätin tehdä talven aikana uuden.
Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.
Vanhan puomin murtunut ja pehmentynyt
kohta. Lakkakerroskin on huonossa kunnossa.
Vanha puomi oli tehty liimaamalla 3 kuusilautaa päällekkäin ja näin saatu lujempi rakenne, kuin yhdestä kappaleesta tehty rakenne olisi. Päätin tehdä uuden suurin piirtein samalla tekniikalla. Valmiin puomin suurin halkaisija oli 60 mm. Löytämäni kuusilauta oli 18 mm ja se piti vielä höylätä toiselta puolen, jolloin lopulliseksi paksuudeksi jäi n. 16 mm. Näitä joutuisin liimaamaan 4 päällekkäin, jotta saavuttaisin riittävän paksuuden aihiolle.
Liimana päätin käyttää polyuretaaniliimaa, koska se tekee saumasta vedenkestävän ja turvotessaan hieman täyttää mahdollisia aukkoja liiman levityksessä tai puussa. Uretaaniliima vaatii kuitenkin puun kostutuksen, jotta liima alkaisi kuivua. Kostutin lautojen molemmat puolet sivelemällä pensselillä vettä kattavasti joka paikkaan. Liima oli levitettävä ennen kuin laudat taas kuivuisivat. Huoneen lämmössä ruutikuivalle puulle sivelty vesi kuivuisi aika pian.
Lautojen kostutus vettä sivelemällä.
Uretaaniliima levitettynä laudalle. Yritin
vielä sivelemällä tasoittaa sitä, mutta
kyseinen liima on liian tahmeaa levitäkseen
siten. Luotin siihen, että kostutettujen
lautojen välissä tiukassa puristuksessa
liima turvotessaan leviäisi ja täyttäisi
tässä näkyvät välit.
Laudat on liimattu ja kuten kuvasta näkyy, liima
turpoaa aika lailla.
Pursuvaa uretaaniliimaa!!
Puristimia piti olla riittävästi, jotta
saumoista tulisi tiukat, täydet ja siistit.
Kun liima oli kuivunut riittävästi, poistin
puristimet ja aloin hahmotella puomia
karkeasti, syntyneelle aihiolle.
Piirsin aihioon keskiviivan langalla,
koska aihio ei ollut sivusuunnassa täysin
suora. Jos olisin mitannut aihion reunasta
olisi puomista tullut valmiiksi käyrä.
Keskiviivasta mittasin molemmille
puolille puolet tarvittavasta paksuudesta,
jolloin kokonaispaksuus oli oikea.
Sahasin heti viivan ulkopuolelta
ylimääräisen puun pois.
Vasta sahatun pinnan tarkastelu näytti
onko liimaus onnistunut eli oliko liima
levittynyt kunnolla. Tulos oli sitä mitä
odotinkin: Tiiviisti liimaantunut aihio.
Nyt ei tarvitsisi aloittaa alusta!
Nyt kun aihio on sahattu karkeasti
muotoonsa molempiin suuntiin, alkaa
tarkempi muotoilu. Mittasin vanhan
puomin päätyhelojen sisähalkaisijat
ja se määräsi puomin päiden halkaisijat.
Piirsin harpilla oikean kokoiset
ympyrät aihion päihin. Näiden sisäpuolelle
ei saanut höylätä.
Jotta aihio pysyisi symmetrisenä,
höyläyksen piti olla jokaisessa kulmassa
samansuuruinen. Käsisähköhöylällä se
sujui aika mukavasti. Lastun paksuuden
säätö puoleentoista milliin ja sitten vaan
lasketaan yhtä monta lastua joka kulmasta.
Konehöylä on kätevä silloin, kun pitää
poistaa puuta paljon ja nopeasti, mutta
sillä syntyy myös virheitä yhtä nopeasti. Kun
olin höylännyt riittävästi konehöylällä, päätin
vaihtaa vanhaan kunnon käsihöylään. Yhden
käden höylällä työ on kevyttä ja tuntuma puuhun
säilyy hyvänä. Virheitäkään ei synny niin nopeasti.
Työ eteni samalla tavoin kuin ennenkin, mutta nyt
höylättäviä kulmia oli kahdeksan. Jokaisesta
kun höyläsi yhtä monta lastua pois, niin
kokonaisuus säilyi symmetrisenä.
Tämän enempää en voinut höylätä. Nyt muoto oli jo tarpeeksi lähellä
haluttua.
Seuraavaksi höyläsin puomin päät
sopiviksi päätyheloille.
Pieni kulmikkuus höyläyksen jäljiltä
poistui tasohiomakoneella. Työ kävi
nopeasti kun käytin hiomapaperia
numero 40. Nyt piti olla vaan aika
tarkkana , että kone pysyi koko ajan
tasaisessa liikkeessä. Jos kone on
paikallaan näin karkealla paperilla
hetkenkin liian kauan, syntyy siihen
kohtaan tasainen paikka ja sitä en
tietenkään halunnut.
Höylätessäni ja hiotessani halusin aina toisinaan
tutkia, olenko jo suurin piirtein oikeissa mitoissa.
Porasin kovalevyn palasiin 40, 50 ja 60 mm:n
reiät. 60 mm:n reiän piti sopia puomin paksuimpaan
kohtaan ja 40 lähelle puomin päätä. 50 mm:n
reikä taas näiden puoliväliin. Jos aihio ei ottanut
tasaisesti kiinni reiän reunoihin, päätelmä oli tietysti
se, että puomista on tulossa soikio poikkileikkaukseltaan.
Nyt oli helppo merkitä puomiin, mistä kohdasta olisi
vielä hiottava ja mikä kohta jätettävä rauhaan.
Näin puomin varsinainen höyläys ja karkeahionta
muotoonsa kesti vain pari, kolme tuntia.
Karkean hionnan jäljet oli tietysti vielä poistettava,
mutta sekin oli aika nopea toimenpide. Alku
tasohiomakoneella ja lopuksi vielä viimeistely
käsin, puun syiden suuntaan hionta.
Nyt oli pintakäsittelyn vuoro. Mietin, että lakkaisinko
puomin vai käsittelisinkö sen Owatrolilla. Vanha
puomi oli lakattu ja vaikka se olikin kestänyt aika
kauan, niin kuitenkin se oli vaatinut jonkin verran
huolenpitoa enemmän, kuin mitä olin sille ehtinyt
antamaan. Nyt halusin vähän huolettomamman
pinnan. Päätin käsitellä puomin Owatrolilla.
Minulla on siitä aika hyviä kokemuksia vuosien
varrelta. Alkukäsittely on aika työläs ja hidas, mutta
ahkeruus alussa palkitaan vuosien saatossa
kestävällä, kauniilla ja helppohoitoisella pinnalla.
Käsittely on kaksivaiheinen. Ensin puu kyllästetään
D1 öljyllä, eli sitä sivellään mielellään niin kauan kun
puu suinkin suostuu sitä imemään...
... D1-öljyn vähän
kuivuttua sivellään paksummalla D2-öljyllä vähintään
6 kerrosta. D2-öljy muodostaa lakkapinnan tapaisen
pinnan, mutta on huomattavasti lakkapintaa
parempi säänkestoltaan. Spinaakkeripuomi
suostui imemään 15 sivelyä D1-öljyä ja sitten
tuntui, että imeytyminen kestää ikuisuuden. Päätin
lopettaa tähän. D2-Öljyä sivelin 7 kerrosta ja pinta
onnistui mielestäni mukavasti. D2-öljyä voi sivellä
vain kerroksen päivässä, joten viikon päivät tähänkin meni.
Löin puomin päihin pienet naulat
ja ripustin sen niistä rautalangalla
riippumaan vaakatasoon, jotta D2- käsittely
olisi helpompaa ja puomin pintaan ei
jäisi jälkiä mistään kapuloista, minkä
päällä se olisi kuivunut. Tämä kuva näyttää
miltä puomi näyttää 7:n D2-kerroksen jälkeen.
Päätyhelat vielä kiinni ja valmis puomi
odottaa kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti