Kevät 2013, kannen huoltoa

Scyllan kansi on ollut kaikki nämä vuodet kansiremontista lähtien hyvin huoleton. Se pitää vettä , ei ole liukas ja  tiikkihän on aina hyvän näköinen . .. Tai ainakin melkein aina. Normaaliin huoltoon on toki kuulunut kannen pesu, mutta silti siihen on pinttynyt aika lailla likaa. Tänä keväänä päätin pestä sen vähän normaalia perusteellisemmin. Käytin tikkikannen pesuun varta vasten tarkoitettua Star Briten ainetta ja kun se osoittautui yllättävän tehokkaaksi ja kannen väri muuttui aika lailla, niin päätin kokeilla myös kannen suojaöljyämistä. Vene oli jo vedessä, kun ehdin öljytä kannen.

 Harmaampi on pesty kansi ja tummempi luonnollisesti öljytty. 

Ensimmäinen öljykerros ei riittänyt, vaan se imeytyi kanteen aika lailla ja kannen 

väri oli jonkin verran laikullinen. Tältä kansi näyttää toisen öljyämisen jälkeen. Itseäni 

askarrutti pitkään se, että tekeekö öljyäminen kannen sateella liukkaaksi? No ei tee!!!

Kansi on aivan yhtä pitävä märkänä kallistuksessa, kuin ennenkin. Linnunkakat 

ja muut liat on nyt helpompi poistaa ja ainakin omaa silmääni nykyinen  

kannen väri miellyttää kovasti. Toinen itseäni pitkään mietityttänyt kysymys oli, 

että näkyykö öljytyssä kannessa pölyiset jalanjäljet? Siis ne joita syntyy, kun 

rannalta tullaan veneeseen esim. hieman pölyisillä kengillä. Hyvin vähän!! 

Valoja Busteriin

  Busterilla on nyt ajeltu kaksi veneilykautta uudella ohjauspulpetilla ja tehdyt muutokset ovat toimineet kuten suunniteltu. Onneksi yllätyksiä ei ole tullut. Pari pientä parannusajatusta on tullut. Syksyisin hämärä ja pimeä tulee aika pian ja toisinaan on tullut tilanteita, jolloin olisi mukava olla vähän valoa sekä kartanlukua varten, että rantautumista ja vieraissa, hankalissa paikoissa ajamista varten. 

Kartanlukua varten valon pitää olla aika pieni ja asento säädettävä ja valon värin tietenkin punainen. Punainen tietysti sen takia, ettei pimeänäkökyky heikkenisi kartan lukemisen takia.  ( Katso: Bavaria 38:n nouto Hollannista Suomeen ). Olen miettinyt jonkin aikaa mihin valon sijoittaisi, laittaisinko valon jotenkin karttapöydälle vai kaideputkeen. Tulin siihen tulokseen, että kaiteeseen sijoitettuna valo kyllä valaisisi hyvin, mutta tuulilasiin tulisi ikävää heijastusta. Eli valo piti sijoittaa jotenkin karttapöydälle. Tilaa ei ollut enää liikaa, jos halusin, että karttasarja mahtuisi pöydälle. Löysin sopivan lampun Biltemasta. Se ei tosin taida olla tarkoitettu ulkokäyttöön, mutta pienellä tuunaamisella sen pitäisi toimia tässäkin toimessa. 

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä

Biltemasta löytynyt karttavalo. Taipuisa varsi helpottaa 

lampun suuntaamista kartalle ja jos syntyy heijastumia 

tuulilasiin, lamppu on helppo suunnata uudelleen. Lampun 

päällä on oma kumimainen kytkin, mutta pelkään, että 

kytkimen reunoilta voi vettä mennä sisälle lamppuun. 

Näin aluksi päätin vain laittaa mustaa ilmastointiteippiä  

kytkimen päälle suojaksi. 

Lampussa on sopivalla kirkkaudella palavia  ledejä. 

Valon väri alkuperäisessä lampussa on kuitenkin 

valkoinen. Tälle piti tehdä jotain. Ajattelin ensin vaihtaa  

ledit punaisiin, mutta ajanpuutteen takia päätinkin kokeilla 

toista keinoa. 

 Ostin Motonetista halvimman suoralasisen perävaunun 

valon mitä löysin ja leikkasin siitä sopivan muotoisen palan. 

Liimasin sen kiinni lamppuun läpinäkyvällä silikonilla ja 

tältä uusi punavalo näyttää...:)

Tältä näyttää alkuperäinen valo valkoisella paperilla.

Tältä näyttää punavalo samalla paperilla. 

Pilvimäiset kuviot syntyvät lasin sisäpinnan kuvioinnista. 

Tasaisemman valon saisi täysin tasaisella lasilla. Käytän 

lamppua kuitenkin jonkin aikaa ja katson haittaako pilvimäisyys.

 Sijoitin karttavalon pöydän oikeaan laitaan . Siinä se tuntuu olevan vähiten tiellä. 

Kytkin valon samalle katkaisijalle kompassivalon kanssa. Näitähän käytetään  

aika lailla samaan aikaan. Karttavalon saa haluttaessaan kytkettyä pois päältä 

lampun päällä olevalla kytkimellä. 

Entä sitten rantautumis- ja ajovalo? 

Perämoottorin latausteho on vain noin 4 A, joten veneen sähkönkulutusta pitää rajoittaa mahdollisuuksien mukaan. Onneksi nykyaikaiset led- lamput kuluttavat vähän virtaa ja ovat kuitenkin tehokkaita. Löysin tarkoitukseeni sopivan lampun (työvalo 5W) jälleen Biltemasta. ( Tämä alkaa jo kuulostamaan mainokselta, mutta vakuutan, että tämä on vain sattumaa.) 

Lamppu on vain vajaat 5 cm halkaisijaltaan, 

joten se oli helppo sijoittaa yläkaiteeseen 

vapatelineiden väliin. Alkuperäiset kiinnikkeet 

eivät oikein sopineet tarkoituksiini, joten jouduin 

tekemään alumiinista uuden. 

 Lamppu on tosiaan kooltaan tosi pieni, jopa niin pieni, että epäilin sen soveltuvuutta  

ajovaloksi. Epäily syntyi jo kaupassa ja pitihän se siellä paikan päällä testata. Liikkeen kirkas 

valaistus vähän häiritsi testiä, mutta sen verran kirkas valokeila siitä tuntui  syntyvän, että 

ajattelin kokeilla. Johdon halusin piiloon ja suojaan mahdollisimman hyvin, joten 

päätin sijoittaa sen kaideputken sisään. 

Tältä se näyttää edestä päin. 

No miltä se valo sitten näyttää ??? 

Tältä se näyttää. Naapurin asuntovaunu on noin 30 metrin 

päässä . Valoteho riittää hyvin merellä 100 - 150 metrin päähän. 

Mielestäni yllättävän hyvä valoteho. Toivottavasti lamppu on pitkäikäinen.

Johnson 40 VRO:n perän korjaus, huhtikuu 2013

Buster majailee talvet autotallimme vierellä. Tehdessäni lumitöitä veneen perän takana huomasin potkuriakselilta alaspäin menevän öljyvanan ja maassa pienen öljyläikän. Kokeilin potkuria, mutta se ei liikahtanutkaan vaikka vaihde oli vapaalla. Aloin aavistella pahaa... 

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.

Työnsin veneen autotalliin sulamaan ja muutaman päivän 

kuluttua aloin tutkimaan tilannetta. Nyt potkurikin liikkui. 

Epäilykset vahvistuivat. Perässä taitaa olla vettä öljyjen 

kaverina, vaikka kukaan ei ollut kutsua esittänyt.

Irroitettuani potkurin syy öljyvuotoon  löytyi; 

Syksyn viimeisellä kalaretkellä taisi yksi pilkkisiima 

joutua potkuriakselin ympärille. Se ikään kuin kaivautui 

akselitiivisteen ja akselin väliin ja avasi näin vedelle tien 

perään ja kun vene on ylhäällä pääsi pieni tilkka öljyäkin ulos. 

Avatessani öljytulpan perän alaosasta ulos ei tullutkaan 

ensimmäisenä öljyä vaan kahvikupillinen vettä!! Sen jälkeen 

toki öljyt, mutta hieman harmaanpuoleisena. 

Öljytulpan magneetissa oli myös aika reilusti metallipurua. 

Tämä ei myöskään hyvää luvannut, jotain muutakin on pielessä!!

Perä irti moottorista ja tutkimaan  mitä 

perän sisältä löytyy...

 Irroitettu  perä näyttää päältä tältä. Vasemmalta oikealle; 

vaihteensiirtovipu, vetoakseli sekä tiiviste vesipumpun ja 

moottorin yläosan välillä.

 Pienen puhdistuksen jälkeen aloitin perän 

avaamisen. Vesipumpun kotelo ensimmäisenä 

pois. Seuraavaksi impelleri, joka tässä 

moottorissa on kolmesiipinen.

 Impellerin alla olevan levyn poiston 

jälkeen voidaan irroittaa vaihteensiirtotangon 

ohjuri. 

 Seuraavaksi vetoakselin ylempi tukilaakeripesä.

Potkuriakselin takimmainen laakeri- ja tiivistepukki irtosi 

loppujen lopuksi aika helposti ulosvetäjän avulla. Aioin 

ensin tehdä koko ulosvetäjän itse, mutta onneksi löysin 

Biltemasta valmiin mallin, johon tein kuvassa näkyvät 

pitkät tangot. Johnsonissahan käytetään jenkkityyliin 

tuumakierteitä, jolloin ulosvetäjän tankojen päihin 

jouduin tekemään 1/4 tuuman kierteet. 

Takimmaisen laakeripukin poiston jälkeen paljastui tällainen näkymä. Syy 

metallilastujen suureen määrään selvisi; pienestä rattaasta puuttui  kokonainen piikki.

 Rattaan alapuolella on matala lukitusmutteri. Jotta mutterin saisi auki, pitää 

akseli lukita paikoilleen.

Vetoakselin lukitusta varten valmistin tällaisen työkalun. 

Akselistahan ei voi pitää kiinni esimerkiksi putkipihdeillä. 

Niiden leuat jättäisivät taatusti jäljet akselin pintaan ja 

pahimmassa tapauksessa tiivistepintoihin. Jos näin tapahtuisi, 

uusia akselitiivisteitä ei saisi pitämään millään, eli akseli olisi 

käytännössä pilalla.

 Vuorasin työkalun reiän sisäpinnan vielä ilmastointiteipillä, 

jotta mitään naarmuja ei syntyisi akseliin. Sitten vaan työkalu 

kiinni akseliin parilla pultilla. Työkalusta voikin jo pitää 

kiinni vaikka putkipihdeillä. Rattaan alla oleva mutteri aukesi 

helposti ja ja akseli säilyi siistinä. 

Kun sain rattaan irti huomasin, että sen molemmilta puolilta oli piikki murtunut. Tämä oli entinen ratas. Uusi pitäisi jostain saada. 

Minulla kävi hyvä tuuri ja löysin eräästä paikallisesta perämoottorikorjaamosta 

käytetyn rattaan. Se oli hieman kärsinyt, mutta ajattelin, että koska piikeissä ei ollut murtumia 

voisi tästä saada hiomalla toimivan rattaan. Uutta myydään vain kahden rattaan pakettina, 

eli potkuriakselilla oleva etummainen suuri ratas sekä tämä pieni yhdessä. Ja hintaa vain 540€. Tarkistin oman moottorini vastaavan suuren rattaan ja se näytti olevan täysin kunnossa. Ei murtumia eikä naarmujakaan.

Tämän käytetyn pikku rattaan sain kymmenellä eurolla. Ajattelin, että kannattaa ainakin yrittää. 

Kävin jokaisen piikin pinnan läpi pienoisporakoneen 

erittäin hienolla hiomapaperilaikalla.

 Tällainen rattaasta tuli. Seuraavaksi akselitiivisteiden kimppuun.

Potkuriakselin tiivisteet olivat tosi tiukasti kiinni laakeripukissa. 

Kunnollisella massaulosvetäjällä ne lähtivät aika siististi, mutta 

epäilen, että ilman sitä olisi ollut vaikeuksia. 

 Akselilla on kaksi tiivistettä selät vastakkain. Toinen pitää 

veden ulkona ja toinen öljyt sisällä. 

 Laakeripukin huolellisen pesun jälkeen uudet tiivisteet paikoilleen...

...samoin vetoakselin yläpään laakeripukkiin.

Peräkotelosta piti pestä kaikki vanhat öljyn 

ja veden jäämät, sekä metallimuruset pois. 

Voitelin akselitiivisteet huolellisesti Johnsonin 

omalla Triple Guard rasvalla ja laakereihin 

reilusti peräöljyä. Asentaessani laakeripukkia 

takaisin paikoilleen teippasin akselin urat, jotta uudet 

tiivisteet eivät vaurioituisi.

Osa pulttien reistä näytti sen verran hapettuneilta, 

että päätin käydä kaikki reiät kierretapeilla läpi. 

Kierretapeilla siis puhdistettiin likaiset ja ehkä jo 

vähän vaurioituneet kierteet. Tämä helpotti aika 

lailla kokoamista. Kaikki pultit menivät siististi 

paikoilleen. 

Laakeripukit on tiivistetty runkoon O- renkailla. 

Uusin kaikki O-renkaat, jotta voin olla varma 

perän tiiviydestä.

Uusi impelleri olikin viimeisiä  uusittavia asioita ennen 

perän kiinnittämistä takaisin moottoriin. 

No niin. Uusin vielä vesipumpun päällä olevat tiivisteet. 

Tämä alkaa jo näyttää hyvältä. Nyt perä on valmis 

kiinnitettäväksi moottoriin. 

 Valmista tuli ja  nyt vain odotellaan jäiden lähtöä merestä.

Tämä talvi oli pitkä ja kylmä. Jäät lähtivät myöhään, joten sain Busterin veteen vasta toukokuun alussa. Koeajo sujui hyvin ja moottori tuntuisi olevan taas kunnossa. Muutaman ajokerran jälkeen olisi tarkoitus ottaa vene ylös merestä ja tarkistaa öljyjen laatu. Eli jos tiivisteet pitävät, niin öljyjen pitäisi olla kirkkaita.