torstai 9. huhtikuuta 2015

Kokemuksia metsätyöstä mönkijällä

Tammikuun alussa 2015 aloitimme tukkisavotan, tarkemmin sanottuna siemenpuiden kaatamisen. Kyseisellä palstalla tehtiin hakkuu aikanaan ja  nyt oli aika poistaa siemenpuut. Tietyissä maastokohdissa ja tiheämmissä taimikoissa ei ollut mielekästä käyttää traktoria, vaan ajattelimme kokeilla olisiko mönkijästä oikeisiin metsätöihin. Tässä tapauksessa tukinajoon. 


Tänä talvena ei montaa oikeaa pakkaspäivää ollutkaan lounais- 
Suomessa, mutta töitä aloitettaessa sellainen sattui olemaan. 
-14°C. Lunta oli vain sen verran, että maa oli juuri ja juuri valkoinen.
Kuvassa ensimmäistä tukkia ajamassa.

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä!!


Seuraava tukki olikin jo aika paljon suurempi!! Hämmästyttävän hyvin mönkijä  (Polaris 330 ATP) jaksoi tukkeja vetää. Mönkijän takapyörille asensin jääketjut. Etupäähän hankin jo viime syksynä uudet renkaat vanhojen sileiden tilalle. Polariksen nelivetohan toimii siten, että jos takapyörät pyörähtävät 1/12 osa kierroksen nopeammin, kuin etupyörät, etuveto kytkeytyy automaattisesti mukaan. Jääketjut lisäävät HUIMASTI renkaiden pitoa lumessa ja jäällä ja jos takapyörien pito ei riitä, silloin etupyörät tulevat mukaan. Helpoissa paikoissa näki, että takapyörien pito yksinään riitti, mutta kun tuli hankala maasto tai enemmän lunta tai kuorma oli poikkeuksellisen raskas, niin etuveto kytkeytyi automaattisesti. Kuljettajan ei tarvitse asiaa miettiä lainkaan tai ajaa jotenkin erilaisella tavalla kytkeäkseen tai pitääkseen etuvedon mukana. Siitä täydet pisteet Polarikselle. 


Tämän kokoisen tukin kohdalla alkoi jo vähän epäilyttää! Vieläkö tämä kulkisi mönkijällä? 


Nuoret ovat uskoa täynnä ;)


Hyvin sen kuljettaminen kuitenkin pienistä epäilyistä huolimatta sujui. 
Maasto on tässä aika helppo, loiva ylämäki, vaikkakin jonkin verran kivikkoa. Kyseisen 
mönkijän teho on vain vaivaiset 12 hevosvoimaa, mutta kun vaihteistovälitys on hyvä ja 
voima välittyy hyvin pyörille, niin voiman määrä ei ole se oleellisin asia. Itse 
asiassa kertaakaan ei voima loppunut kesken, vaikka mitä teki. Kun kuorma oli liian 
suuri tai jäi johonkin hankalaan kohtaan kiinni, niin mönkijän neljä pyörää kaivoivat tehokkaasti suuret kuopat maahan. 


Tässä toinen edellistä jonkin verran pidempi tukki, joka tuotiin aika hankalasta 
paikasta. Takimmainen kärry on kiinnitetty aika keskelle tukkia, jotta melko jyrkät 
käännökset ahtaissa paikoissa olisivat onnistuneet. Tukki painoi niin paljon, että 
päästäksemme ajouralle meidän piti käyttää mönkijän etuvinssiä ja hinata koko 
yhdistelmä jonkin matkaa. Ajouralle päästyämme oli ajaminenkin aika tarkkaa puuhaa: 
Jos kuorman kanssa pysähtyi tai hidasti väärässä kohdassa, seurauksena saattoi olla 
kiinni jääminen. 


Tässä vielä yksi aika suuri tukki. Tätä kuljetettaessa oli jo lumi sulanut suurimmaksi osaksi pois, jolloin mönkijän pyörillä oli jo erinomainen pito. 


Aivan kaikkia puita ei juonnettu juontokärryillä, vaan osaksi käytimme 
sähköisellä vinssillä varustettuja tukkikärryjä. Jos oli hyvä tuuri, 
niin satuin samaan aikaan purkupaikalle traktorin kanssa. Nytkin 
traktorin maatilakuormaimella puretaan mönkijän kuormaa. Tämä 
nopeutti jonkin verran kuorman purkua. Tukkikärryn omallakin 
sähkövinssillä kuorman purku oli yllättävän helppoa. Silti 
hydraulikuormain on nopeampi.


Tässä tukkeja vedetään tukkikärryn sähkövinssillä kärryn viereen ja siitä 
kuormaan. Ostin vähän järeämmät tukkisakset ja tuunasin niitä sen verran, että 
asensin kuvassa näkyvän ketjun saksiin. Tarvittaessa sakset saa hetkessä irti 
nostovaijerin koukusta. 


Tämä kuva on samasta paikasta. Tukkikärryn vinssi on langattomalla kauko-ohjaimella varustettu ja se osoittautui käytössä tosi käteväksi; Vinssi vapaalle, vein vaijerin tukkisaksineen kiinni tukkiin. Vinssin kytkin taas kiinni ja kävely takaisin tukin viereen. Nyt toisella kädellä ohjataan kaukosäätimellä vinssiä ja toisella voi ottaa kiinni vaijerista ja siten ohjata tukki kivien ja kantojen ohi. Tämäkin nopeutui ja  helpottui aika paljon, kun vinssiä käytti toinen henkilö. Silloin ei tukkisaksien kiinnittämisen jälkeen tarvitse kävellä takaisin vinssille kytkemään kytkin kiinni. Tosin silloin ei tarvita kaukosäädintäkään. Toisinaan työskentelin yksin, toisinaan minulla oli apuvoimia. 


Kuormaa purkamassa! Pienen harjoittelun jälkeen 
purkaminen sujuu aika näppärästi, vaikka puomissa ei 
olekaan mitään moottoroitua kääntöä tai puomin ulottuvuutta 
ei voi muuttaa noston aikana. Suuretkin puut nousevat kuormasta 
yllättävän mukavasti. 



Jotta lukijalle ei jäisi liian ruusuinen kuva työn sujuvuudesta, 
niin kerron mitä vaikeuksia meille syntyi. Alkuperäinen 
tukkikärryn vinssi hajosi. Tarkemmin sanoen sen vaihteisto. 
Tämä tapahtui yhtenä pakkaspäivänä. Alkuperäisen vinssin 
kelauksen lukituskytkin ei oikein palautunut kunnolla lukitusasentoon, 
vaan ilmeisesti liian paksun rasvan takia se toimi toisinaan huonosti. 
Kun vinssi hajosi ja avasin sen huomasin, että vaihteistosta oli yksi 
ratas hajonnut. Päätin hankkia hieman laadukkaamman ja samalla 
järeämmän vinssin. Tämän esittely-yksilön löysin ja sain sen hieman 
alennettuun hintaan, koska osa sen lisäosista oli kadonnut liikkeessä. 
Se sopi minulle mainiosti, koska edellisestä vinssistä kyseiset osat 
säästyivät. Tämän vinssin vetolyky on 2040 kg ja mikä tärkeintä, 
sen lukituskytkin toimii eri tavalla, kuin edellisessä vinssissä. Tämä 
vaikutti luetettavammalta. Asentaminen oli aika nopea toimenpide 
ja työ jatkui taas. 



Nyt meilläkin oli lunta jo parhaimmaillaan polveen asti . Tässä 
kuvassa taitaa olla vanha vinssi vielä paikallaan, mutta olosuhteet 
olivat nyt tällaiset. Työ sujui mukavasti, kunnes sattui seuraava 
murhe. 



Parin yhteensattuman takia tukkikärryn johdot sulivat 
tämän näköiseksi kasaksi. Jouduin tuomaan kärryt kotiin 
ja jouduin uusimaan kaikki johdot, sekä releet. Tämä jo 
vähän harmitti!! No... vaihdoin sähköjohdot paksuimpiin, 
korvasin sulakkeen pienemmällä ja neuvoin hieman nuorisoa 
vinssin käytössä ;)



Korjausten jälkeen työ sujui hienosti, jopa 
liian hienosti. Viimeistä kuormaa purkaessani 
eräs suuri tukki jäi jumiin enkä huomannut sitä heti 
vaan jatkoin vinssaamista. Seurauksena oli se, että 
vinssitornin runko vääntyi hieman. Tämä ei näytä 
kovin pahalta, mutta kun koko torni on pystyssä, 
niin se on jo pahemman näköinen. Syynä oli etusermin 
yläreunapalkin taipuminen. Sen alla ei ollut mitään tukea. 



Suoristin taipuneet osat ja lisäsin pari tukea. 



Tässä kuvassa etusermin suoristaminen on vielä tekemättä, mutta 
kuvan tarkoituksena on näyttää, miten likaiseksi etusermi muuttuu, 
mönkijän pyöristä lentävän lian ja lumen takia. Akkuja suojaava 
kumimatto oli aika hyvä. Akut säilyivät maton takana yllättävän 
puhtaina. 


Kaiken kaikkiaan kokemukset aika raskaidenkin metsätöiden suorittamisesta mönkijän ja erilaisten apuvälineiden avulla olivat tosi hyviä. Kertomani kaluston hajoamiset olivat vaan oppirahoja, mitkä toisinaan pitää maksaa. Nyt kaluston pitäisi olla aika lailla työkunnossa. Kaksi 85 Ah:n akkua riitti tosi hyvin rinnakkain kytkettynä koko päivän, aika runsaaseenkin vinssaamiseen. En tiedä kuinka kauan yhdellä akulla pärjäisi, mutta minä ajattelin asian niin, että kun oikeasti tehdään töitä, niin akkujen pitää riittää kauemmin, kuin päivässä tarvitaan. Jos joku miettii mönkijän avulla tekevänsä metsätöitä, niin ainakin tässä mittakaavassa se toimii. Työ kesti noin 2,5 kuukautta viikonloppuisin tehtynä. Kuutiomääristä en osaa sanoa, mutta suuria tukkipinoja syntyi aika monta. Me teimme sekä traktorin, että mönkijän avulla töitä ja molemmille oli omat paikansa. Joihinkin maastoihin ei ole traktorilla menemistä. Toisinaan metsän pohja kärsii liikaa raskaista koneista ja samalla puiden juuret. Päätehakkuissa ei tästä ole haittaa, mutta harvennushakkuissa runsaastikin. Toisinaan taas traktorilla on kätevämpi ja nopeampi korjata puuta. Kuormat voivat olla huomattavasti suurempia. Molempien hyvien puolien yhdistämisellä päästään aika mukavaan lopputulokseen.