Scylla Polytropos vaihtoi omistajaa

Olemme jo muutamia vuosia olleet siinä tilanteessa, että vene on lähes koko kesän laiturissa eli käyttö on ollut tosi vähäistä erinäisistä syistä johtuen. Noin viisi vuotta sitten ajatus veneen myynnistä tuli ensi kerran mieleen, mutta tuolloin työnsin ajatuksen kerta kaikkiaan kerettiläisenä syrjään. Noin vuosi sitten kesällä päätin laittaa veneen myyntiin, lähinnä koemielessä. En vieläkään oikein ollut halukas siitä luopumaan, mutta ajattelin kokeilla, soisiko puhelin. Muutamia yhteydenottoja tuli ja venettä kehuttiin, mutta kauppoja ei kuitenkaan vielä syntynyt. Tämän vuoden lopulla löytyi veneelle uusi omistaja. Näyttää siltä, että vene pääsee hyvään kotiin ja saa ansaitsemaansa huomiota. Minun aikani pienenä osana suomalaisen puuvenekulttuurin vaalijana päättyi joulukuussa 2016. Osallistun vielä uuden omistajan kanssa Polytropoksen keväthuoltoon, sekä vesillelaskuun. Uuden kipparin veneeseen tutustuttamisen jälkeen sanon rakkaalle perheenjäsenelle hyvästit. 

Nyt keskityn toistaiseksi jonkin verran mönkijäasioihin, mutta luullakseni enemmän toisen blogini eli motskariblogin juttujen kirjoittamiseen. 

Keulaluukun korjaus, kevät 2014

Keulan kattoluukku alkoi olla huollon tarpeessa. Lakkaus, tai oikeastaan Owatrol- käsittely oli naarmuilla ja alla oleva puu oli kellastunut. Luukussa oleva ikkunakin oli halki parista kohdasta. 

Ei kovin pahan näköinen, mutta huollon tarpeessa. 

Sisäpuoli oli pahemman näköinen. 

Jotta luukun saisi siististi hiottua, pitää ikkuna ja sitä suojaavat kalterit irroittaa. 

Näillä tutuilla välineillä vanha Owatroll oli 

helppo irroittaa luukun ulkopinnalta ...

...ja maali sisäpinnalta. Seuraavaksi 

vuorossa olikin ...

... puupinnan hiontaa, niin kauan, että...

... lakan alla haalistunut puu näyttää taas 

uudelta. 

Ja uutta suojaavaa pintaa tekemään. 

Owatroll 1- öljyä riittävän monta 

sivelyä ( jos kiinnostaa enemmän, niin 

katso blogiteksti: Uuden spinaakkeripuomin valmistus )...

... jonka jälkeen Owa 2- öljyä vähintään 

6 kerrosta. 

Teetin uuden ikkunalasin valetusta akryylistä. Sen pitäisi kestää auringossa noin 20 vuotta haalistumatta. Luukun sisäpinnan maalasin Tikkurilan Temadur 20, 2-komponenttimaalilla valkoiseksi. 

Kokemuksia metsätyöstä mönkijällä

Tammikuun alussa 2015 aloitimme tukkisavotan, tarkemmin sanottuna siemenpuiden kaatamisen. Kyseisellä palstalla tehtiin hakkuu aikanaan ja  nyt oli aika poistaa siemenpuut. Tietyissä maastokohdissa ja tiheämmissä taimikoissa ei ollut mielekästä käyttää traktoria, vaan ajattelimme kokeilla olisiko mönkijästä oikeisiin metsätöihin. Tässä tapauksessa tukinajoon. 

Tänä talvena ei montaa oikeaa pakkaspäivää ollutkaan lounais- 

Suomessa, mutta töitä aloitettaessa sellainen sattui olemaan. 

-14°C. Lunta oli vain sen verran, että maa oli juuri ja juuri valkoinen.

Kuvassa ensimmäistä tukkia ajamassa.

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä!!

Seuraava tukki olikin jo aika paljon suurempi!! Hämmästyttävän hyvin mönkijä  (Polaris 330 ATP) jaksoi tukkeja vetää. Mönkijän takapyörille asensin jääketjut. Etupäähän hankin jo viime syksynä uudet renkaat vanhojen sileiden tilalle. Polariksen nelivetohan toimii siten, että jos takapyörät pyörähtävät 1/12 osa kierroksen nopeammin, kuin etupyörät, etuveto kytkeytyy automaattisesti mukaan. Jääketjut lisäävät HUIMASTI renkaiden pitoa lumessa ja jäällä ja jos takapyörien pito ei riitä, silloin etupyörät tulevat mukaan. Helpoissa paikoissa näki, että takapyörien pito yksinään riitti, mutta kun tuli hankala maasto tai enemmän lunta tai kuorma oli poikkeuksellisen raskas, niin etuveto kytkeytyi automaattisesti. Kuljettajan ei tarvitse asiaa miettiä lainkaan tai ajaa jotenkin erilaisella tavalla kytkeäkseen tai pitääkseen etuvedon mukana. Siitä täydet pisteet Polarikselle. 

Tämän kokoisen tukin kohdalla alkoi jo vähän epäilyttää! Vieläkö tämä kulkisi mönkijällä? 

Nuoret ovat uskoa täynnä ;)

Hyvin sen kuljettaminen kuitenkin pienistä epäilyistä huolimatta sujui. 

Maasto on tässä aika helppo, loiva ylämäki, vaikkakin jonkin verran kivikkoa. Kyseisen 

mönkijän teho on vain vaivaiset 12 hevosvoimaa, mutta kun vaihteistovälitys on hyvä ja 

voima välittyy hyvin pyörille, niin voiman määrä ei ole se oleellisin asia. Itse 

asiassa kertaakaan ei voima loppunut kesken, vaikka mitä teki. Kun kuorma oli liian 

suuri tai jäi johonkin hankalaan kohtaan kiinni, niin mönkijän neljä pyörää kaivoivat tehokkaasti suuret kuopat maahan. 

Tässä toinen edellistä jonkin verran pidempi tukki, joka tuotiin aika hankalasta 

paikasta. Takimmainen kärry on kiinnitetty aika keskelle tukkia, jotta melko jyrkät 

käännökset ahtaissa paikoissa olisivat onnistuneet. Tukki painoi niin paljon, että 

päästäksemme ajouralle meidän piti käyttää mönkijän etuvinssiä ja hinata koko 

yhdistelmä jonkin matkaa. Ajouralle päästyämme oli ajaminenkin aika tarkkaa puuhaa: 

Jos kuorman kanssa pysähtyi tai hidasti väärässä kohdassa, seurauksena saattoi olla 

kiinni jääminen. 

Tässä vielä yksi aika suuri tukki. Tätä kuljetettaessa oli jo lumi sulanut suurimmaksi osaksi pois, jolloin mönkijän pyörillä oli jo erinomainen pito. 

Aivan kaikkia puita ei juonnettu juontokärryillä, vaan osaksi käytimme 

sähköisellä vinssillä varustettuja tukkikärryjä. Jos oli hyvä tuuri, 

niin satuin samaan aikaan purkupaikalle traktorin kanssa. Nytkin 

traktorin maatilakuormaimella puretaan mönkijän kuormaa. Tämä 

nopeutti jonkin verran kuorman purkua. Tukkikärryn omallakin 

sähkövinssillä kuorman purku oli yllättävän helppoa. Silti 

hydraulikuormain on nopeampi.

Tässä tukkeja vedetään tukkikärryn sähkövinssillä kärryn viereen ja siitä 

kuormaan. Ostin vähän järeämmät tukkisakset ja tuunasin niitä sen verran, että 

asensin kuvassa näkyvän ketjun saksiin. Tarvittaessa sakset saa hetkessä irti 

nostovaijerin koukusta. 

Tämä kuva on samasta paikasta. Tukkikärryn vinssi on langattomalla kauko-ohjaimella varustettu ja se osoittautui käytössä tosi käteväksi; Vinssi vapaalle, vein vaijerin tukkisaksineen kiinni tukkiin. Vinssin kytkin taas kiinni ja kävely takaisin tukin viereen. Nyt toisella kädellä ohjataan kaukosäätimellä vinssiä ja toisella voi ottaa kiinni vaijerista ja siten ohjata tukki kivien ja kantojen ohi. Tämäkin nopeutui ja  helpottui aika paljon, kun vinssiä käytti toinen henkilö. Silloin ei tukkisaksien kiinnittämisen jälkeen tarvitse kävellä takaisin vinssille kytkemään kytkin kiinni. Tosin silloin ei tarvita kaukosäädintäkään. Toisinaan työskentelin yksin, toisinaan minulla oli apuvoimia. 

Kuormaa purkamassa! Pienen harjoittelun jälkeen 
purkaminen sujuu aika näppärästi, vaikka puomissa ei 
olekaan mitään moottoroitua kääntöä tai puomin ulottuvuutta 

ei voi muuttaa noston aikana. Suuretkin puut nousevat kuormasta 
yllättävän mukavasti. 

Jotta lukijalle ei jäisi liian ruusuinen kuva työn sujuvuudesta, 
niin kerron mitä vaikeuksia meille syntyi. Alkuperäinen 
tukkikärryn vinssi hajosi. Tarkemmin sanoen sen vaihteisto. 
Tämä tapahtui yhtenä pakkaspäivänä. Alkuperäisen vinssin 
kelauksen lukituskytkin ei oikein palautunut kunnolla lukitusasentoon, 
vaan ilmeisesti liian paksun rasvan takia se toimi toisinaan huonosti. 
Kun vinssi hajosi ja avasin sen huomasin, että vaihteistosta oli yksi 
ratas hajonnut. Päätin hankkia hieman laadukkaamman ja samalla 
järeämmän vinssin. Tämän esittely-yksilön löysin ja sain sen hieman 
alennettuun hintaan, koska osa sen lisäosista oli kadonnut liikkeessä. 
Se sopi minulle mainiosti, koska edellisestä vinssistä kyseiset osat 
säästyivät. Tämän vinssin vetolyky on 2040 kg ja mikä tärkeintä, 
sen lukituskytkin toimii eri tavalla, kuin edellisessä vinssissä. Tämä 
vaikutti luetettavammalta. Asentaminen oli aika nopea toimenpide 
ja työ jatkui taas. 

Nyt meilläkin oli lunta jo parhaimmaillaan polveen asti . Tässä 
kuvassa taitaa olla vanha vinssi vielä paikallaan, mutta olosuhteet 
olivat nyt tällaiset. Työ sujui mukavasti, kunnes sattui seuraava 
murhe. 

Parin yhteensattuman takia tukkikärryn johdot sulivat 
tämän näköiseksi kasaksi. Jouduin tuomaan kärryt kotiin 
ja jouduin uusimaan kaikki johdot, sekä releet. Tämä jo 
vähän harmitti!! No... vaihdoin sähköjohdot paksuimpiin, 
korvasin sulakkeen pienemmällä ja neuvoin hieman nuorisoa 
vinssin käytössä ;)

Korjausten jälkeen työ sujui hienosti, jopa 
liian hienosti. Viimeistä kuormaa purkaessani 
eräs suuri tukki jäi jumiin enkä huomannut sitä heti 
vaan jatkoin vinssaamista. Seurauksena oli se, että 
vinssitornin runko vääntyi hieman. Tämä ei näytä 
kovin pahalta, mutta kun koko torni on pystyssä, 
niin se on jo pahemman näköinen. Syynä oli etusermin 
yläreunapalkin taipuminen. Sen alla ei ollut mitään tukea. 

Suoristin taipuneet osat ja lisäsin pari tukea. 

Tässä kuvassa etusermin suoristaminen on vielä tekemättä, mutta 
kuvan tarkoituksena on näyttää, miten likaiseksi etusermi muuttuu, 
mönkijän pyöristä lentävän lian ja lumen takia. Akkuja suojaava 
kumimatto oli aika hyvä. Akut säilyivät maton takana yllättävän 
puhtaina. 

Kaiken kaikkiaan kokemukset aika raskaidenkin metsätöiden suorittamisesta mönkijän ja erilaisten apuvälineiden avulla olivat tosi hyviä. Kertomani kaluston hajoamiset olivat vaan oppirahoja, mitkä toisinaan pitää maksaa. Nyt kaluston pitäisi olla aika lailla työkunnossa. Kaksi 85 Ah:n akkua riitti tosi hyvin rinnakkain kytkettynä koko päivän, aika runsaaseenkin vinssaamiseen. En tiedä kuinka kauan yhdellä akulla pärjäisi, mutta minä ajattelin asian niin, että kun oikeasti tehdään töitä, niin akkujen pitää riittää kauemmin, kuin päivässä tarvitaan. Jos joku miettii mönkijän avulla tekevänsä metsätöitä, niin ainakin tässä mittakaavassa se toimii. Työ kesti noin 2,5 kuukautta viikonloppuisin tehtynä. Kuutiomääristä en osaa sanoa, mutta suuria tukkipinoja syntyi aika monta. Me teimme sekä traktorin, että mönkijän avulla töitä ja molemmille oli omat paikansa. Joihinkin maastoihin ei ole traktorilla menemistä. Toisinaan metsän pohja kärsii liikaa raskaista koneista ja samalla puiden juuret. Päätehakkuissa ei tästä ole haittaa, mutta harvennushakkuissa runsaastikin. Toisinaan taas traktorilla on kätevämpi ja nopeampi korjata puuta. Kuormat voivat olla huomattavasti suurempia. Molempien hyvien puolien yhdistämisellä päästään aika mukavaan lopputulokseen. 

Sähkövinssi tukkikärryyn

Viime keväänä siivosin metsänpohjaa 

mönkijän ja tukkikärryjen avustuksella. 

Asensin tukkikärryyn isompien puiden 

nostamista varten veivattavan, kaksinopeuksisen 

vaijerivinssin. 

Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.

Vinssi toimi aika mukavasti, mutta siinä oli pari käytännön ongelmaa. Ensimmäinen on nopeus... tai oikeastaan sen puute. Eli vinssin käyttö on aika hidasta. Nopeammalla puolella vinssin käyttö on luonnollisesti nopeampaa, mutta fysiikan lakien mukaan sen minkä nopeudessa voittaa, voimassa häviää.  Jos joutui vinssaamaan monia puita sen alkoi tuntemaan käsissään. Kun olisi kuitenkin tarkoitus jaksaa työskennellä koko päivä, niin tämä kaipasi jotain parannusta. 

Kyllä kyseisellä vinssillä työ onnistui, mutta se toinen 

ongelma oli käyttö yksin. 

Kuvitellaanpa tilanne, jossa tukkia hinataan lähemmäs ja se on takertumassa kiveen tai kantoon. Tässä kohdassa vinssaaja joutuu kävelemään tukin luo ja vaijerista sivulle vetämällä ohjaa tukin esteen ohi. Käveltyään takaisin vinssille ja jatkettuaan vinssaamista tukki viimein tulee kärryn viereen. Nyt tukki nostetaan ylös maasta ja kärryyn, mutta tämä ei ole ihan niin yksinkertaista. Tukin ylös vinssaaminen on helppoa, mutta kun se on tarpeeksi ylhäällä, niin se pitää siirtää sivusuunnassa, eli kuormaan. 

Kärryn nostopuomin sivusuuntaista liikettä rajoittaa 

kuitenkin lukko. Puomin voi lukita vain muutamaan 

kohtaan, ei niiden välille...

...Tämä taas vaikeuttaa tukin laskemista oikeaan kohtaan kuormassa. Jos haluaa siirtää tukkia vähän lukituskohtien väliin, niin  se pitää tehdä tukkia sivusuunnassa työntäen ja jos tukista irrottaa otteensa, niin tukki palaa alkuperäiseen asentoonsa. Samaan aikaan tukkia pitäisi kuitenkin vinssata alaspäin eli laskea se kuorman päälle. On tietenkin mahdollista laskea tukki vain kuormaan ja siirtää sitä käsin. Jos tukki on kovin raskas, niin tästä seuraa vain ylimääräistä työtä ja voimia kuluu. 

Tätä työtä keväällä tehdessäni heräsi ajatus 

ongelmien helpottamiseksi. Jos asentaisinkin 

käsikäyttöisen vinssin tilalle langattomalla 

kaukosäätimellä varustetun sähkövinssin. 

Sähkövinsseissä on tietysti samat nopeusongelmat kun käsikäyttöisissäkin, mutta tukin jäädessä kiinni kantoon tai kiveen vinssin käyttäjä on koko ajan tukin vierellä ohjaamassa sitä vaijerista sivulle vetäen ja samalla hän käyttää vinssiä toisella kädellä kaukosäätimen avulla. Tämä helpottaa tukin vetämistä kärryn viereen. Nyt tukkisakset siirretään tukin painopisteeseen ja tukki nostetaan kaukosäätimestä ohjaten. 

Kun tukki on nostettu ylös, se voidaan yhdellä kädellä työntää haluttuun kohtaan sivusuunnassa. Toisella kädellä ohjataan samalla vinssiä ja tukki voidaan laskea tarkalleen haluttuun kohtaan kuormassa. 

 Nostopuomin sivulukituksen voi pitää 

jossakin lukitusasennossa tai jos kärry on 

tasaisella paikalla, niin lukituksen voi  kytkeä 

väliaikaisesti pois apupalikan avulla. 

Tein siis kuvassa punaisena näkyvän 

puomin lukituksen poiskytkentäpalikan 

paksusta vanerista. Kuvassa palikka estää 

lukitusvipua lukitsemasta puomin sivuliikettä. 

Kun katsot aikaisempaa kuvaa samasta kohdasta

huomaat, että sama palikka vähän syvemmälle 

työnnettynä sallii puomin lukituksen toimia aivan 

normaalisti. Tällä pienellä apupalikalla saan 

puomin sivuliikken toimimaan haluamallani tavalla. 

Asensin vinssin tukkikärryn alkuperäiseen kiinnityskohtaan. Vinssin moottori ei ole kuitenkaan mitenkään suojassa mahdolliselta tukin heilahdukselta. Suojaus pitäisi tehdä riittävän tukevaksi. Lisäksi vinssiin kuuluu releiden ja vastaanottimen suojalaatikko, sekä kytkin, millä voi hallita vinssiä. Vinssin mukana ei tullut sulakerasiaa. Mielestäni se kuitenkin tarvitaan. Ajattelin, että nämä mainitut osat voisi varmaan kiinnittää moottorin suojaan ja koska olen aina inhonnut ajatusta, että sähkölaitteet ovat säältä suojaamattomia, niin päätin, että niin vinssin moottori, kuin mainitut sähkölaitteetkin pitää saada katon alle. 

Kuvassa näkyy miten ajattelin suojaukset toteuttaa. Nosturin pystypalkkiin 

hitsasin kaksi 40*40 mm neliöputkea ja niihin kiinni muutaman ristikkäisen 

harjateräksen. Tämä antaa uskoakseni suojaa heilahtavan tukin iskuja vastaan. 

Putkien etupuolelle taas taivutin sopivan kokoisen pellin. Tämä toimii, sekä 

kiinnitysalustana sähköosille, että kattona niille ja moottorille.  Kuvassa 

yritän vähän hahmotella eri osien tulevia paikkoja. 

Tässä suojarunko pohjamaalattuna.

...ja sama pintamaalattuna. Päädyin harmaaseen 

väriin, jotta se ei niin kovasti erottuisi kärryn 

sinkitystä rungosta. 

Tällä tavalla päätin sijoittaa sähköosat kiinnitysalustaan. Hieman ahdasta on, 

mutta mahtuivat kuitenkin. Eli suuri musta laatikko sisältää releet, sekä 

kaukosäätimen vastaanottimen. Sen oikeasta sivusta lähtevä paksu punainen 

johto menee sulakerasiaan. Moottorin ja mustan laatikon väliin kiinnitin kytkimen, 

millä voi myös ohjata vinssiä. Tätä voi tarvita vaikka silloin kun kaukosäädin ei toimi 

tai se on vaikka pudonnut taskusta metsään. Sininen muovilaatikko on kaukosäädin. 

Ehkä en tule säilyttämään sitä tässä, mutta voi sen siihen väliaikaisesti laittaa. Päätin 

myös parantaa sadesuojaa katosta riippuvalla läpinäkyvällä suojalla. 

En ollut ihan varma, miten yhdellä akulla pärjäisi töitä tehtäessä, mutta kun 

tilaa kärryn aisan päällä oli, niin päätin sijoittaa siihen saman tien kaksi akkua. 

Ne ovat 85Ah akkuja. niiden alustan tein 12 mm vesivanerista, jonka kiinnitin 

kärryn runkoon liinoilla. Lisäksi akkuja kiertää samasta vanerista tehdyt reunat. 

Itse akut kiinnitin alustaan myös liinoilla. Sähköjohdot on kiinni akuissa 

liittimillä, missä on siipimutterit.  Kiertämällä ne auki voi akun kengät irroittaa 

akuista ilman työkaluja. Työpäivän päättyessä voi akut irroittaa kotiin lähtiessä 

ja kärry voi jäädä metsään. Akut laitetaan tietysti kotona lataukseen seuraavaa 

päivää varten. Johdot päätin laittaa suojaputken sisään. Kuten kuvasta näkyy, 

niin suojaputki tekee aika suuren mutkan. Tämä sen takia, että kun nosturin torni 

kaadetaan, johtojen pitää olla tarpeeksi pitkät. 

Päätin vielä suojata akut 3 mm kumi- 

matolla. Lumi, vesi ja mönkijän renkaista  

lentävä kura pysyvät toivottavasti nyt 

siedettävissä määrissä. Akkuja on 

nyt mukavampi irroitella ja kiinnitellä. 

Koska nosturilla voi nostaa aika painaviakin tukkeja, kärry voi kaatua ainakin 

tyhjänä ja lisäksi tornin rakenteet joutuvat aika kovalle rasitukselle, jos tornia 

ei mitenkään tueta. Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin tämännäköiseen 

ratkaisuun. Kuten kuvasta näkyy, tukijalan pituutta voidaan säätää teleskooppisesti. 

Jalan kiinnitys kärryyn tapahtuu siten, että jalan yläpäässä on paksu kiinnihitsattu 

pultti, joka työnnetään kärryn tornin kylkeen porattuun reikään. Kun nosturilla 

nostetaan tukkia, niin kärry nojaa kuorman suuntaan hieman, kunnes tukijalka 

kiristyy tornia vasten ja pysäyttää kallistumisen. 

Tukijalan kuljetusta ja säilytystä varten hitsasin puomin kylkeen kaksi koukkua. Näiden varaan voi lyhyeksi laitetun tukijalan laskea. Tässä sen ei pitäisi haitata nosturin käyttöä siinä tilanteessa, että tukijalkaa ei tarvita. Ajon aikana jalan pitäisi pysyä kyydissä. 

Nyt rakenneltu kokonaisuus piti vielä testata. Koska kotona ei sattunut olemaan  

muuta raskasta nostettavaa, niin päätin kokeilla kuvassa näkyvän kiven nostamista. 

Se painaa vain vajaat 50 kg, mutta ajattelin, että jos sitä nostaa riittävän monta kertaa 

saan jonkinlaisen kuvan akkujen kapasiteetista, sekä sulakkeen, moottorin ja johtojen 

jne. kestävyydestä. Lisäksi näkisin tukijalan toimivuuden. Ajattelin testiä aloittaessani, 

että jos akut riittävät esimerkiksi 35 - 40 nostoon ja laskuun, niin voin olettaa sen 

riittävän. Polttopuita tai satunnaisia tuulenkaatoja kerätessä raskaiden puiden osuus 

kokonaisuudesta on kuitenkin suhteellisen pieni. Suurin osa on yleensä käsin 

kärryyn heiteltäviä. No miten testi sujui? Se ylitti odotukset aika lailla...Tein 100 kpl 

nostoja ja laskuja noin 25 noston sarjoissa. Yritin rasittaa akkuja, vinssin moottoria, 

johtoja ja sulaketta niin, että löytäisin kestorajan, mutta rajaa ei löytynyt. 100 noston 
jälkeen kyllästyin ja päätin lopettaa testaamisen. Moottori kyllä lämpeni aika 
lämpimäksi, mutta muuta sitten ei tapahtunutkaan. No ei väkisin... Tämä 

kestävyys ja nostokapasiteetti tuntuu hyvinkin riittävältä. Akkujen kestävyyteen tulee varmasti 

vaikuttamaan ilman lämpötila aika lailla. Testiä tehdessäni lämpötila oli +3° C. 

Olen kuullut, että samannäköisissä vinsseissä on joskus ollut ongelmia langattoman 

kaukosäätimen toimintasäteen kanssa. Testasin sitäkin, mutta vaikka kävin 50 metrin 

päässä, vinssi vastasi ohjauskäskyihin aivan kuten läheltä ohjattuna. Vinssillä 

on vaijeria vain 12 metriä, joten kantavuus on hyvinkin riittävä. Menikö akut tyhjiksi?... 

Kun kytkin akkulaturin kiinni ja aloitin lataamisen, niin odotin, että laturi aloittaa ladata 

heti suurimmalla virralla, eli tässä tapauksessa 6A, mutta ei. Latausvirta ei noussut 

kuin vähän yli 2 A. Eli ei akut kovin tyhjiä olleet!!! Akkujen oltua yön yli latauksessa 

virta oli pudonnut noin 0,5 ampeeriin. Tämä oli aika moinen yllätys, kun oletin, että akut olisivat aivan tyhjiä 100 noston jälkeen!! Tämä kaikki on tietysti vain testiä ja todellisuus paljastuu ehkä vasta todellista työtä tehdessä, mutta testi lupaisi hyvää. 

Kiinalainen lehtipuhallin!!

Hankin runsas vuosi sitten kiinalaisen lehtipuhaltimen. Olin jo kauan aikaa ajatellut ostavani sellaisen selässä kannettavan mallin. Niin sanotut merkkikoneet olivat vain sen verran kalliita, etten ollut raskinnut sellaista ostaa. Nyt näin kuitenkin eräässä liikkeessä edullisen koneen. Vain 99 €! No sen nyt arvaa, että ei tuohon hintaan mitään huipputekniikkaa myydä, mutta jos kuitenkin asiansa ajavan laitteen. Se riittäisi minulle. Laite myytiin paketissa ja ostajan piti osittain koota se. Se oli äkkiä tehty. Ensimmäisen kerran puhallinta koekäytettäessä ilmeni ongelma. Moottori lähti kohtuullisesti käymään, mutta kun rikastimen käänsi pois päältä ja kaasutti, niin moottori sammui. vaikka kaasutinta säädettiin, niin ongelma ei poistunut. Jossain oli oikeasti vikaa. Jos olisin ollut järkevä, niin olisin palauttanut koko laitteen heti liikkeeseen, mutta kun aloin ottaa tämän vähän niin kuin teknisenä haasteena; eihän näin yksinkertaisessa laitteessa, kuin 2-t moottori voinut kovin monimutkaista vikaa olla. 

Purin kaasuttimen moneen kertaan ja tutkin ja tutkin sitä. Vaikka säädin polttoaineen syötön maksimiin, niin silti tuntui, että moottori tukehtuu kaasua lisättäessä polttoaineen puutteeseen. Tankissa tai polttoaineletkussakaan ei ollut vikaa. Mikä tätä moottori vaivasi!! Piti palata 2-tahti moottorin toimintaperiaatteisiin. Moottorin pitäisi toimia, jos se on mekaanisesti kunnossa ja se saa oikeassa suhteessa ilmaa ja polttoainetta. Ehkä vika olisikin juuri tässä!

Päätin purkaa koko moottorin ja tutkia olisiko jossain ilmavuoto, joka sotkisi polttoaineilmaseoksen. purettuani sylinterin pois huomasin jotain kummallista...

...Katsokaapa moottorin lohkojen sauman yläreunaan. Yläreunojen pitäisi olla tarkalleen samalla korkeudella, jotta sylinterin alareunaa vasten olisi yhtenäinen tiivistyspinta. Tässä moottorissa ero oli peräti 0,6 mm, mikä on valtava heitto!! Tasopintojen ero oli yritetty tasoittaa valtavalla määrällä tiivisteliimaa. Moottori toimi tyhjäkäynnillä, mutta kun alipaine kasvoi kampikammiossa kierrosten noustessa, niin liima ei enää kestänytkään, vaan ilmaa pääsi vuotamaan kaasuttimen ohi kampikammioon sekoittaen polttoaineilmaseoksen. Tämä ei ollut ainoa vika...

Klikkaa kuvia suurentaaksesi ne.

Kampiakselin tiiviste oli myös asennettu 

hieman vinoon ja kun sitä tarkemmin tutkin, 

niin huomasin, ettei sekään tainnut tarpeeksi 

tiivis olla. Moottori sai myös tätä kautta 

ilmaa kaasuttimen ohi ja ongelma paheni. 

Päätin asentaa uudet tiivisteet. 

Tasoitettuani viilaamalla liian korkean lohkon matalammaksi ja toisen puolikkaan kanssa yhteensopivaksi asensin uudet akselitiivisteet. Tein myös sylinterin alapäähän uuden tiivisteen tiivistepaperista. Kootessani moottoria uudelleen käytin vähän maltillisemmin tiivisteliimaa, kuin mitä tehtaalla oli käytetty. 

Rikoin vahingossa alkuperäisen kaasuttimen 

ja päätin kokeilla sen tilalla vanhasta 80cc 

Homeliten -68 mallisesta moottorisahasta 

purkamaani kaasutinta. Pienellä imukaulan 

muutoksella ja kaasuvaijerin kiinnityksen 

muutoksella sain kaasuttimen sovitettua 

paikoilleen. Pulmaksi saattaisi osoittautua 

kaasuttimen mitoitus. Sehän oli paljon suuremmasta 

moottorista kotoisin. Onneksi kaasuttimessa oli 

säädettävät suuttimet. Riitäisikö niiden säätö 

riittävän pieneksi? Kysymys ratkeaisi vain 

kokeilemalla. 

Hieman jouduin säätämään, ennenkuin löysin sopivat säädöt sekä tyhjäkäynnille, että korkeille kierroksille, mutta lopputuloksena moottori alkoi toimia niinkuin sen pitikin. Pieni ongelma jäi vielä johtuen siitä, että kaasuttimen kalvo on aika löysäksi kulunut. Jos moottori seisoo kauan käyttämättömänä, niin tankkiin menevästä toisesta letkusta joutuu puhaltamaan tankkiin pienen ylipaineen, ennen kuin polttoainepumppu jaksaa venyneellä kalvolla imeä polttoainetta tankista. Kun tämä on tehty, niin moottori lähtee käymään hienosti ja ottaa mukavasti kierroksia. Ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että ei tätä tarvitse tehdä kuin silloin, jos ajaa tankin tyhjäksi tai moottori on käyttämättömänä usean päivän. 

Kaiken kaikkiaan syy siihen miksi kirjoitan tästä on se, että en olisi uskonut tällaista teollista laatua olevan olemassakaan! Aikaisemmin kirjoitin mönkijän hankintaan liittyneestä pohdinnasta; Kiinalainen halpa uusi tai niin sanottu merkkituote käytettynä. Tämä lehtipuhallinremontti tuoreessa muistissa en uskaltanut valita kiinalaista. 

Kesälomapurjehdus Ruotsiin kesällä 2014

Kesällä -13 purjehdimme vain vähän yli 200 mailia. Harrastimme vähän muita asioita ja kun heinäkuu oli erittäin kovatuulinen ja tuulen suuntakin vielä suurimmaksi osaksi luoteesta, niin maileja ei vaan kertynyt. Joskus käy näinkin. 

Kesäkuu 2014 oli myös aika sateinen ja kylmä ja vähän jo alkoi tuntua siltä, että mahtaako tästäkään kesästä mitään purjehdusjuhlaa tulla. Säätilaan luvattiin pitkän ajan ennusteissa kuitenkin merkittävä muutos heinäkuun alusta lähtien ja päätimme kokeilla purjehdusta Tukholmaan ja Tukholman saaristoon. Vuoden 2011 matkasta sinne jäi mukavia muistoja ja ajattelimme tällä kertaa tehdä matkan hieman toisella painotuksella. Anu ja pojat halusivat, että seilaisimme mahdollisimman nopeasti Tukholmaan ja viettäisimme siellä aikaa niin paljon, että ehtisimme tekemään vähän kaikkea, mitä huvittaa. Tämä suunnitelma sen takia, että viime kerralla ( 2011 ) sääikkuna alkoi sulkeutua Ahvenanmeren ylitystä ajatellen, eikä meillä ollut montaa päivää aikaa odotella Ruotsin puolella. Toisin sanoen lomaa ei ollut montaa päivää jäljellä ja sen takia piti kiiruhtaa Suomen puolelle ennen kovien tuulien nousua. Tällä kerralla sääikkunan mahdollinen sulkeutuminen ei haittaisi, kun Tukholmaan tutustumisen jälkeen aikaa olisi vaikka kuinka paljon. Jälkikäteen ajatellen tämä oli aika hyvä ajatus. Eri paikoista kertoessani viittaan Arholma- Landsort med Gotland- kirjan (A-L) sivuille tai Båtsportkort Norraan (B-N) tai Båtsportkort Mellerstaan (B-M).

5.7. klo 16.35 irroitimme köydet kotilaiturista, Merimaskusta ja aloitimme purjehduksen Tukholmaan. Ensimmäinen legi päättyi Iniön uudistettuun Norrbyn satamaan. Purjehdusilma oli mitä hienoin; Aurinko paistoi koko päivän ja ilma oli n. +22 astetta. Köydet kiinnitettiin satamaan klo 20.55. Purjehdittu matka oli 20,3nm. 

Iniön Norrbyn uudistettu ja erittäin miellyttävä 

satama.

Klikkaa kuvia suurentaaksesi ne.

6.7. klo 09.20 Tankkasimme tankin täyteen dieseliä ja jatkoimme matkaa kohti Ahvenanmaata. 12 tunnin ja 30 min purjehduksen jälkeen olimme taittaneet matkaa 52 nm ja olimme päässeet Maarianhaminan itäsatamaan. Aurinkoinen päivä ja 4-11m/s SE tuuli kuljetti venettä mukavasti ja kun päivä kerran oli mukava, niin annettiin mennä vaan. Iniöstä lähtiessä olin vähän ajatellut, että pysähtyisimme ehkä Glada Laxeniin, mutta nyt kävi näin. Silkkaa purjehduksen iloa!! 

 Aurinkoinen ilma ja mukava tuulen vire, mitä muutakaan purjehtija voisi toivoa!!

7.7. Vietimme Maarianhaminassa helteestä nauttien ja viimeisiä hankintoja tehden

Maarianhaminan itäsatama oli taas aika lailla täynnä. 

8.7. klo 8.55 jatkoimme matkaa kohti Ruotsia. Tällä kertaa Ahvenanmeren ylitys Nyhamnin majakalta Tjärvenin majakalle kesti 5h 10min. Noin klo 17 kiinnitimme köydet Fejanin itäpuolella sijaitsevaan saareen. (B-N, sivu 20 (59°44,55` P 19°11,5 `I ). Matkaa tehtiin 38,5 nm ja aikaa kului 8h 15 min. 

Osku ohjasi aika pitkään Ahvenanmerta 

ylittäessämme. 

Ahvenanmeren ylityksen jälkeen kiinnityimme pienen saaren rantaan Fejanin itäpuolella. 

 (B-N , sivu 20 (59°44,55` P 19°11,5 `I )

Pojat uskaltautuivat ensimmäisen kerran uimaan 

märkäpuvuissa. Veden lämpötila oli vain 16°C.

Ensimmäinen ilta Ruotsin puolella.

9.7. aamulla nukuimme pitkään ja otimme aamupäivän vain rennosti. Matkaa jatkettiin vasta klo 12.45. Päivä oli helteinen ja tuuli sen mukainen; 1-3m/s SEE. Tuuli kuljetti meitä hiljaa kohti Furusundia. Perille päästiin klo 16.20. Matkaa kertyi ainoastaan noin 6nm. 

2011 kävimme Furusundissa ( A-L, sivu 69,) ja miellyimme paikkaan. 

Ilma oli yhä helteistä ja päätimme illalla käydä saaren toisella 

laidalla uimassa. Pojat vähän uivat, minä kastoin juuri ja juuri 

itseni ja Anu ihaili suorituksia laiturilta... meriveden 

lämpö oli vain 15°C.

10.7. lähdimme liikkeelle vasta klo 11.35. Tuuli oli taas leppoista 2-7 m/s E. Aurinko paistoi kuumasti. Saavuimme Vaxholmiin (A-L, sivu 173) illalla klo 18.00 purjehdittuamme 6h 25 min. Saimme yhden viimeisistä laituripaikoista ja kun se sijaitsi pienveneiden asiointilaiturin vieressä, niin ilta oli hieman rauhaton. Yö oli kuitenkin rauhallinen ja saimme hyvin nukutuksi. Minulla oli vatsa hieman sekaisin ja tämä alkoi vähän häiritä tunnelmaa. 

11.7. klo 10.30 jatkoimme matkaa kohti Tukholmaa. Koska matkaa oli vain 9,5nm, olimme perillä Navishamnenissa jo klo 12.25. Alun perin meillä oli tarkoitus mennä tällä kertaa Wasahamneniin ( A-L, sivu 162), mutta kun tulimme Navishamnenin (A-L, sivu 163) kohdalle, näimme kun Wasahamnenin suunnasta tuli muutama suomalainen purjevene kaasu pohjassa kohti Navishamnenia. Päättelimme, että Wasahamnen on täynnä ja päätimme itsekin mennä taas Navishamneniin. Eipä sielläkään enää montaa paikkaa vapaana ollut, mutta muutama kuitenkin. Kun lähestyimme paikkaa hyvin hiljaa, tarttui ikävä, pyörivä tuuli veneeseen sivulta ja hetkessä olimme poikittain poijun ja kiinnitettyjen veneiden välissä. Potkurikin hipaisi poijun ketjua. Onneksi kontakti ei ollut paha. Pieni jälki toisen lavan kärkeen. Nolo rantautuminen, mutta emme antaneet sen häiritä. Kyllähän näitä jokaiselle joskus sattuu. 

Kuten jo alussa kerroin, tällä kertaa käytimme aikaa Tukholmassa reilusti. Kävimme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä ja huvituksia. Yleensä matkaillessa on mukava käydä ulkona syömässä, mutta jo Vaxholmissa alkanut lievä vatsatauti jatkui koko Tukholman vierailun ajan. Tästä johtuen ruokahaluni oli aika huono ja minun osalta ruokailunautinnot jäivät aika vaatimattomiksi... ;) 

Otson kanssa kävin tutustumassa Wasa-museoon.

Se on kyllä hieno! 

Laivan peräpeilin upea ja runsas koristelu.

Kuningastakin käytiin tervehtimässä.

Ei tosin nähty, oli kuulemma lähtenyt ongelle...

16.7. klo 11.10 Lähdimme jatkamaan matkaa. Taivas oli paksujen pilvien peitossa ja tunnelma jotenkin ankea. Pojat olivat jo sitä mieltä, että mennään suorinta tietä kotiin, matkan huippukohta on jo ohitettu. Anu ja minä päätimme, että ei nyt vielä mennä, vaan mennään katsomaan uusia maisemia Tukholman saaristossa. Navishamnenista noin 3,5 nm itään alkaa kanava etelän suuntaan. Kanava johtaa Baggensfjärdenille. sieltä voi jatkaa toista kanavaa pitkin suoraan itään tai kuten me teimme, kaakon suuntaan Ingarofjärdenin suuntaan. Ajelimme kanavaa kaikessa rauhassa aina Ägnön (B-M, sivu 27) saarelle asti. Koska olimme olleet usean päivän ajan kaupungin keskellä, päätimme tällä kertaa tutustua luonnonsatamiin. Ägnön koillisreunalla sijaitsee Tvättfatet-niminen lahti. (A-L, sivu 254 ) Se on sopivan, leppoisan purjehdusmatkan päässä Tukholmasta. Perille pääsimme klo 14.50, eli ajoaika Tukholmasta oli vain 3h 40 min. Pilvikerros alkoi hiljalleen rakoilla ja iltapäivällä Tvättfatet kylpi auringossa. 

Kanavan loppupäässä, ennen Baggensfjärdeniä 

sijaitsee Baggensteket -niminen ( B-M, sivu 20) pätkä kanavaa. 

Se on noin mailin pituinen ja paikoitellen aika kapea. 

Tässä olemme juuri Baggensstegetin alussa eli lounaispäässä. 

Ja tässä kuva samasta paikasta kanavan suulle. 

Kanavassa ei ole mitään sulkuja tai muuta estettä. 

Jos syväys ei ole liian suuri, niin tämä oikaisee aika 

mukavasti. Eikä maisemissakaan ole vikaa. 

 Tvättfatet, lahden suulta kuvattuna. 

Saapuessamme ei veneitä ollut kuin muutama, joten saimme hyvän, ilta-auringossa 

kylpevän rantautumispaikan. Mikä parasta,lahden vesi oli jo uimalämpöistä, eli +20°C. 

Vihdoin ja viimein pääsimme kaikki uimaan. Kuinka mukavalta se tuntuikaan!! 

Lahden länsirannalla sijaitsee joku partiolaisten kerhopaikka 

tai vastaava. Sen rannasta lähtee noin 300 metrin pituinen 

polku saaren länsireunalla sijaisevaan toiseen luonnonsatamaan...

...Polulla voi tosin tulla vastaan jotain peikkoja ... tai muita 

kummajaisia.

Saaren toinen luonnonsatama on nimeltään Napoleonviken (A-L, sivu 255). Siinä on 

kolme lahdelmaa ja aika paljon hyviä rantautumispaikkoja. Laskimme 

lahdella olevan 45 venettä , mutta muutamia olisi vieläkin mahtunut sekaan. 

18.7. klo 12.00 jatkoimme matkaa ensin Ägnön länsipuolella sijaitsevan Tyresön rantaan. Luulimme siellä olevan ruokakaupan,, mutta kun tarkemmin katsoimme, olisi meidän pitänyt kiertää vielä saaren toiselle puolelle ja se olisi tehnyt liikaa matkaa. Päätimme suunnistaa Ingaröfjärdenin kautta Björnön (B-M, sivu 28) saarelle. Björnön koillisreunalla (A-L, sivu 248) on kaksikin satamaa. Valitsimme pohjoisemman, Norrvikin.

Björnöllä kasvaa komeita tammia, vai mitä mieltä olette?

Luontopolku on oikein mukava ja se kiertää 

saarta monenlaisissa maisemissa. 

Norrviken

Skärgårdstiftelsenin esitteessä ja (A-L) kirjan kuvassa luvattu ulkovessa oli purettu ja uutta ei ollut vielä olemassa. Hieman eteläisempi satama oli Ramsviken. 

Ramsvikenissä on joku huoltoaluslaituri, vuokrattavissa oleva 

mökki, ulkovessat, pöytäryhmät rannalla ja rantavajassa 
oleva pieni Björnön info-piste. ( vähän esitteitä ja pari 
kuvaa seinällä ). Paikka oli kyllä aika mukavan 
näköinen. Ehkä ensi kerralla poikkeamme sinne?? 

19.7. klo 08.45 päätimme taas jatkaa matkaa. Nyt meidän kuitenkin piti löytää ruokakauppa. Lähin kauppa näytti olevan Stavnäsissä (B-M, sivu 29) ( A-L, sivu 250). Klo 10.40, 7nm matkan jälkeen tulimme Stavnäsin edustalle.

Stavnäs osoittautui saariston risteyssatamaksi ja se on näin ollen 

tosi vilkas. Vaxholmbåtit vievät täältä matkustajia esimerkiksi Sandhamniin.

Liikennettä oli niin paljon, että jouduimme vain pudottamaan Anun polttoainelaiturille 

ja jäimme poikien kanssa odottamaan sataman edustalle asiointilaiturista vapautuvaa paikkaa. 

Aikamme odoteltuamme pääsimme laituriin kiinni. Rannassa on maksullinen, kolikoilla 

toimiva vessa. Se oli tosin aika lailla varattu ihmispaljouden takia. Anu löysi ICA-nära kaupan 

noin 700metrin päästä. 

Yöksi päätimme yrittää aika lähellä sijaitsevaan Bullandön palvelusatamaan. (A-L, sivu 190). Monet tuttavistamme olivat kehuneet Bullandön satamaa korkeatasoiseksi ja käymisen arvoiseksi. Matka Stavnäsistä Bullandöhön oli aika "kuoppainen" erittäin vilkkaan veneliikenteen takia. Matkaa oli vain vajaa 3 nm ja meillä kesti sen ajaminen noin 40 minuuttia. 

Bullandössä pääsimme vihdoin pesemään pyykkiä. Pyykit oli pakko 

ripustaa kuivamaan ja mihin muualle niitä sitten saa veneessä 

mahtumaan kun kaiteille, ison purjeen puomin päälle jne. 

No seurauksena oli, että vene näytti pari tuntia jättimäiseltä 

pyykinkuivatustelineeltä. Se oli vähän koomisen näköistä, 

kun paikka tuntui satamalta, johon tullaan näyttäytymään. 

Bullandö on suuri, suorastaan valtava satama. Siellä 

on noin 1400 venepaikkaa. Varsinaiset vieraspaikat ovat 

aivan kuvassa näkyvän ravintolarakennuksen edessä. Niitä 

on vain 30 kappaletta. Todellisuudessa paikkoja on toki enemmän. 

Eli varsinaisten venepaikan vuokranneiden veneiden ollessa poissa, 

niiden paikkoja voi ymmärtääkseni vierasveneet käyttää. 
Vähän matkan päässä kuvan ravintolasta sijaitsee aivan uusi ja todella 
hieno suihku / sauna / WC- rakennus. Rakennus sijaitsee pienen mäen päällä ja 
kun istuu suuressa saunassa, avautuu koko seinän kokoisesta ikkunasta 
upea näkymä yli sataman. Suihkutilat on myös erittäin tyylikkäästi sisustettu. 
Laiturilta saa sähköä ja vettä. septitankin imutyhjennys on toisen 
laiturin juuressa, pienen rakennuksen takana. Vieressä on kyltti: 
Kiinnittyminen sallittu ainoastaan septin tyhjentäjille!! kuitenkin paikalla oli kolme 
suurta moottorivenettä pysyvästi kiinni, joten tyhjentäminen tänne 
jäi taas haaveeksi. Maksu tyhjentämisestä olisi ollut 50 sek. 
Kaiken kaikkiaan Bullandön palvelutarjonta on erittäin kattava. 
Ainut pieni haittatekijä oli se, että trubaduuri alkoi illalla soittaa 
terassilla ja musiikki oli tosi kovaa. Musiikki itsessään oli ihan 
mukavaa, mutta kun halusimme mennä nukkumaan noin klo 23.30, 
niin unta oli vähän vaikea saada. Musiikki taisi loppua joskus klo 01 
paikkeilla. No ... itseään tästä on syyttäminen. Olisi pitänyt älytä, 
että ravintolassa usein soi musiikki lujaa. Emme me tästä pahasti kärsineet. 
Kaikki on kuitenkin paljolti omasta suhtautumisesta kiinni.

Tässä vielä yleiskuva Bullandön satamasta. Keskellä kuvaa oleva punainen rakennus on edellisessä kuvassa näkynyt ravintolarakennus. 

20.7. klo 13.10 jätimme Bullandön taaksemme ja jatkoimme itään Stavnäsin ohi Kanholmsfjärdenille, josta suuntasimme edelleen pohjoiseen kohti idylliseksi kehuttua Säckiä. Matkaa kertyi noin 10 nm ja tuulen ollessa noin 2-7 m/s NE, perille pääsimme klo 16.40. 

Kanholmsfjärdenillä vastaan tuli muistaakseni Englannin 

lipun alla purjehtiva kaunis purjealus. 

Ensimmäinen ilta Säckissä (B-M, sivu 18) (A-L, sivu 201). Vaikka kaikki puhuvat Säckistä, paikan oikea nimi on Krokholmsviken. Krokholmsviken muodostuu Säckin ja Krokholmin välisestä erittäin suojaisesta ja idyllisestä lahdesta. Lahdella on runsaasti kiinnittymispaikkoja ja muutamat aikaisin liikkeellelähtijät ankkuroivat lahddelle päästäkseen aamulla nopeasti ja vaivattomasti liikkeelle. Ankkuroitaessa lahdelle on kuitenkin varottava pohjassa kulkevaa merikaapelia. Se lähtee lahdelle tuovan salmen suulta, Säckin rannalta Krokholmsvikenin koilliskulmaan. Me näimme yhden lahdelle ankkuroituneen veneen nostavan sen ylös ankkurillaan. 

Helteisten päivien illatkin olivat ihanan lämpimiä. 

Vietimme Säckissä koko 21.7. päivän uiden, syöden, 

laiskotellen. Tämä oli sitä todellista lomaa!! 

22.7. klo 08.40 päätimme jälleen jatkaa matkaa. Nyt suuntasimme aika suoraan itään, kohti Möjan suurta saarta. (B-M, sivu 19) ja siellä aivan saaren eteläkärjessä sijaitsevaa Kyrkvikeniä (A-L, sivu 141). Kyrkvikenissä tiesimme olevan ruokakaupan. Sjömackin takaa löytyi Coop Nära -kauppa. Kaupan valikoima ei päätä huimannut, mutta peruselintarvikkeita sieltä löytyi. Sjömackin rannassa oli ikäänkuin kaksi laituria. Toinen on järeä ja korkea betonilaituri, joka oli tarkoitettu lähinnä yhteysaluksille ja välittömästi tämän vieressä sijaitsi aika pieni asiointilaituri. Asiointilaiturikin oli niin täynnä, että päätimme tehdä samoin kuin Stavnäsissä. Ajoin vain keulan betonilaiturin viereen ja Anu hyppäsi laiturille mennäkseen kauppaan. Minä peruutin veneen pois ahtaasta lahdesta ja jäimme poikien kanssa odottelemaan Anun takaisin laiturille ilmestymistä. saatuamme tarvittavat ostokset tehtyä jatkoimme matkaa pohjoisen suuntaan aikomuksenamme yöpyä jossain lähempänä Fejania ennen Ahvenanmeren ylitystä. 

Näkymä Möjanista. 

Möjanin itäreunaa seuraten suuntasimme pohjoiskoilliseen kohti 

Svartlögan ja Rödlögan saaria. 

Möjanin jälkeen alkoi esiintyä ensimmäisen 

kerran koko matkalla sinilevää.

Koska matka sujui mukavasti ja olimme jo lähestymässä Rödlögan saarta aika ajoissa, niin päätimmekin purjehtia jo samana päivänä yli Ahvenanmeren. 

Ahvenanmerellä, Ruotsin aluevesillä alkoi 

sinilevää olla todella runsaasti.

Huviveneliikennettä ei myöhään iltapäivällä enää 

juurikaan ollut, lähinnä kaupallista liikennettä. Sinilevää oli 

keskellä Ahvenanmerta mutta ei niin paljon, 

kuin Ruotsin puolella...

Suomen puolelle päästyämme sinilevän määrä kasvoi jälleen. Ilma oli lämmin ja 

tuuli olematon. Ajoimme koneella koko päivän Säckistä lähdettyämme.

Illalla klo 21.50 kiinnitimme keulan täynnä olevaan Rödhamniin. Ajoaika Säckistä Rödhamniin oli taukojen kanssa 13h 20 min ja matkaa kertyi 57 nm. 

23.7. klo 11.30 jatkoimme matkaa. Helle oli suorastaan tukahduttava. Tuulta oli vain nimeksi 2-4 m/s NE. Pidimme pienen tankkaustauon Degerbyssä. 

Sinilevää oli todella paljon koko matkan Rödhamnista 

Jungfruskäriin asti. 

Hieman ennen Jungfruskäriä näimme matalalla luodolla muutamia hylkeitä.

Tässä kokeellinen kuva. Se on otettu iphonella kiikarin läpi. 

Saavuimme Jungfruskäriin 23.7. klo 19.15. 

Pettymys oli kuitenkin suuri, kun täälläkin oli sinilevää 

niin paljon, että ei huvittanut uimaan mennä. 

24.7. klo 10.40 lähdimme jatkamaan matkaa kohti veneseuramme saarta, Merikaria Velkualla. Saavuimme Merikarille klo 18.30. Sinilevän esiintyminen loppui onneksi Houtskarin Berghamnin kohdalla. Merikarilla pääsimme saunaan ja uimaan!! Voi, että tuntui hyvältä!! 25.7. klo 16.15 kiinityimme taas kotilaituriin Merimaskussa. Kesälomapurjehdus päättyi tähän. 

Kaiken kaikkiaan matka tuntui onnistuneelta ja onneksi Tukholmasta lähdettyämme päätimme kiertää vähän eri reittiä kun aikaisemmin. Näimme monta hienoa ja viihtyisää paikkaa. Matka kesti päivän vaille kolme viikkoa ja maileja kertyi 318.