Ruotsin puolen kohteista kertoessani teen silloin tällöin viittauksia kirjaan Arholma - Landsort med Gotland
Eli sivunumerot ym. viittaukset ja lisätiedot kannattaa tarkistaa sieltä. Kyseinen kirja on erinomainen, jollei suorastaan välttämätön hankinta Tukholman saaristoon purjehdusta suunnitteleville.
Tästä hetkestä olin haaveillut kaksi ja puoli vuotta. Oli aika erikoinen
tunne vain olla ja nauttia kauniista päivästä, kun sitä ei ollut juurikaan
päässyt tekemään pitkään aikaan. Juhannuspäivänä 2011 Velkuan
saaristossa.
Klikkaa kuvia suurentaaksesi ne.
Klikkaa kuvia suurentaaksesi ne.
Osku ohjaamassa juhannusreissun kotimatkalla.
Juhannusreissun jäljiltä oli taas muistivihossa sivun verran pikkutöitä. Eli lisää vaatekoukkuja, roskiskomeroon teline pesuaineille, teline talouspaperirullalle yms. Tällaista pientä tekemistä riitti ja tietenkin samalla piti aloittaa varsinaista lomamatkaa varten pakkaaminen. Työt sain tehtyä vaikka välillä aika kiirettä pitikin.
Pakkaamista riitti viikon jokaiselle päivälle.
Viimein 3.7. klo 15.20 pääsimme liikkeelle. Kotilaiturissa venettä pakatessa aurinko vielä paistoi, mutta melkein heti lähdettyämme liikkeelle, kaakkoisella taivaalla näkyneet ukkospilvet lähestyivät vauhdilla, emmekä päässeet etenemään kuin muutaman mailin ukkosmyrskyn iskiessä. En ole koskaan ennen ollut veneellä niin kovassa tuulessa ja sateessa, kuin tuona noin tunnin kestäneenä hetkenä. Ensin aioin pitää genuan ylhäällä reivattuna, mutta ensimmäisten kovien puuskien iskiessä huomasin, että mutkaisella väylällä se ei ollut kovin järkevää. Joten rullasin genuan kokonaan pois ja ajelimme vain konevoimalla. Tuuli voimistui puuskissa niin kovaksi, että hyvä kun pysyimme väylällä tuulen tarttuessa pelkkään rikiin. Välillä etenimme noin 25 asteen kallistuksessa. Sade yltyi samaan voimakkuuteen tuulen kanssa. Näkyvyys putosi pahimmillaan noin 50 metriin. Onneksi tätä kaikkea kesti vain noin tunnin ja sen jälkeen ilma selkeni yhtä nopeasti, kuin myrsky nousi. Iniön aukon yli purjehdimme leppoisassa iltatuulessa.
3.7. klo 21.00 kiinnityimme Iniössä Björklund
Botslipin laituriin. Muita veneitä ei täällä näkynyt,
joten laituripaikan sai valita vapaasti. Sää oli illalla
taas aika kolea. Ehkä tämä oli syynä muiden veneiden
vähyyteen. Mene ja tiedä?
taas aika kolea. Ehkä tämä oli syynä muiden veneiden
vähyyteen. Mene ja tiedä?
Seuraavana päivänä eli 4.7. lähdimme liikkeelle noin
klo 9 ja suuntasimme Iniön saariston läpi Sottungaan,
missä meidän oli määrä tavata ystäväperhe. Matkaa
teimme lähinnä koneella, koska tuulta ei ollut. Matkalla
seurueeseemme liittyi vielä yksi jäsen, yksinäinen tiira.
Matkalla Sottungaan. Illan suussa pääsimme perille ja
tapasimme Päivin, Miikkan, Liinan ja Aatun.
Sottungasta jatkoimme yhdessä eteenpäin kohti
Föglön Degerbytä ja sitä kautta Rödhamniin asti. Me
lähdimme hitaampana veneenä vähän aikaisemmin
liikkeelle, mutta ...
... eihän siinä kovin kauaa mennyt, kun meidät saatiin kiinni.
Kuvassa Fandango kipparinaan Miikka ja kuvauspuuhissa
Päivi.
Sovimme näkevämme myöhemmin Rödhamnissa.
Föglön Degerbyssä tankkasimme vettä ja dieseliä. Sitä emme saisi
enää Rödhamnista. Tyhjensimme myös septitankin ja kävimme
ruokaostoksilla.
Rödhamnissa lapset pääsivät vähän touhuilemaan omiaan
vapaammin kuin matkan teon aikana. Liina ja Osku soutamassa
Rödhamnin lahdella.
Rödhamn
Miikka ja Osku. Taustalla olevaan suuntaan olisi seuraavana
aamuna tarkoitus lähteä. Ahvenanmeren yli Tukholman saaristoon.
ennen kuin tuuli heräsi. Herättyäänkin tuuli oli leppoista.
Suurin osa Ahvenanmeren ylityksestä mentiin noin 3,5:n
solmua. Vasta lähempänä Ruotsin rannikkoa tuuli alkoi
kunnolla puhaltaa ja vauhtimme kasvoi mukavasti.
Päästyämme jo ulompien saarten ohi hieman sisemmälle
saaristoon vauhtia oli jo runsas 6 solmua ja purjehduskin
alkoi tuntua oikeasti purjehdukselta.
Rantauduimme melkein heti Kapellskärin sataman takana olevaan pienvenesatamaan, nimeltään Rådmansö. (s.57) Se on osa Riddersholmin ulkoilualuetta. Palvelut olivat niukat: ulkovessa rannassa, suihkut ja kioski sekä mukavammat vessat sijaitsivat noin 800 metrin päässä Kapellskärin leirintäalueella. Uimaranta sijaitsee n. 300 metrin päässä. Satamaan johtaa hyvin viitoitettu lyhyt väylä. Välittömästi väylän vierellä sijaitseva karikko suojaa hyvin laivaväylän aallokolta, joten satama on aika rauhallinen. 80kr / yö.
8.7. ajelimme jälleen koneella noin 4 mailia lounaaseen
Granö- nimiseen luonnonsatamaan. (sivu 71) Koneella siksi,
että aurinko paistoi kirkkaana, eikä tietenkään tuullut! Granössä oli
jo jonkin verran veneitä kiinni sopivissa rantautumispaikoissa
ja hetken näytti, että mahdummekohan lainkaan kiinni. Ajattelimme
siis perinteiseen suomalaiseen tapaan: Muutama kymmenen
metriä pitäisi jättää väliä naapuriin. Tullessamme lahdelle
ja suunnatessamme keulaa vähänkään ruotsalaisveneiden
suuntaan tapahtui odottamaton asia. Veneissä oli seurattu
puuhiamme ja heti kun näytimme suuntaavan heitä kohden
alkoi tapahtua; meille alettiin heti näyttää sopivaa kiinnityskohtaa
jossain heidän välittömässä läheisyydessään, kyseltiin syväystä,
laitettiin lisää lepuuttimia omalle kyljelle. Pientä hymyä ja
hyväntuulisia ihmisiä. Heti alkoi tulla kotoinen ja tervetullut olo.
Pienestä se on kiinni!! En tarkoita ettei tätä Suomessakin esiinny,
mutta vähenemään päin se on mielestäni ollut. Aloitellessani veneilyn
80- luvun lopulla tämä oli meilläkin vallitseva tapa. Ja tämä jos
jokin on säilyttämisen ja vaalimisen arvoinen. Tämä on suuri osa
niitä kuuluisia hyviä merimiestapoja. Tapahtui toinenkin odottamaton
asia...
... saatuamme veneen kiinnitettyä kannelle nousi jostain pari julmaa merirosvoa tai mitä lienevät olleet, Ahdin kavereita ja vaativat lunnaiksi veneen ruokavarastoista jotain herkkuja tai kosto olisi hirmuinen!!!! ;) Myönnyttävä oli!
Minä pääsin karkuun kumiveneellä, mutta Anu poloinen joutui myöntymään näiden julmureiden vaatimuksiin. Tuossahan nuo seitsemän meren kauhut kai jo suunnittelevat seuraavan aluksen entraamista!!
9.7. jatkoimme Granöstä etelään ohi Yxlanin lounais- kärjen,
Själbottnan Norrvikeniin. ( sivu 79 ) Jälleen luonnonsatamaan!
Täällä tapasimme jälleen ystävämme Päivin ja Miikkan perheineen.
Tiemme erosivat Rödhamnissa, kun me lähdimme Ruotsiin
ja he kävivät vielä Maarianhaminassa .Saarella on
kaunis luontopolku, sekä taustalla näkyvien veneiden
lähistöllä ulkohuussi.
Norrvikenissä ei ole oikeastaan kuin kaksi kiinnittymiskohtaa
koko lahdella ja ne olivat jo sen verran varattuja,
että me mahduimme pitkäkölisenä veneenä vielä
edellisten rannan puolelle, mutta Päivi ja Miikka
joutuivat jäämään ankkuriin lahdelle.
Själbottnasta lähdimme 10.7. kohti legendaarista "Paradisetia".
( sivut 94-95 ) Tarkemmin sanottuna Stora Jolpania. Matkaa
kertyi noin 9 mailia. Matka alkoi auringon paisteessa, mutta hyvin
pian alkoi tuulla vastaan aika navakasti ja ilma kylmeni. Pari mailia
edettyämme alkoi satamaan. Välillä vettä tuli aika reippaastikin.
Veneitä oli paljon liikkeellä. Kuvassa ajamme sisään pohjoisesta
Djupfladenin lahdelle.
Nyt hymyilyttää , pian saadaan vene kiinni laituriin ja
aurinkokin paistaa taas.
Stora Jolpanin laiturissa oli jo aika täyden näköistä,
mutta pukspröötti tekee tilaa...;) Muita palveluja,
kuin pari huussia ja muutama roskis ei sitten laiturin läheltä
löytynytkään. Laituri täyttyi jo aika aikaisin iltapäivällä ja
myöhemmin tulleet jäivät ankkuriin lahdelle.
Saarella risteilee kapeita, hyväkuntoisia hiekkateitä
sinne tänne. Kävimme mm. saaren toisella laidalla
sijaitsevassa Finnhamnissa. Matkaa kertyy vain
muutama sata metriä. Finnhamnissa on pieni ruokakauppa
sekä peri Ruotsalaiseen tapaan kunnon Krog.
Aika lähellä laituria on ponnulauta. Kävimme kaikki
vähän uimassa.
Yrittäjähenkeä parhaimmillaan! Tämä RIB ajeli satamassa
edestakaisin hetken aikaa ja myi pakkasestaan jäätelöä,
mansikoita ja muistaakseni leipää nälkäisille veneilijöille.
Tuli vain mieleen, kun kalustoa katsoi, että kyllä siinä
aika paljon myydä saa, että kaluston saa maksettua...
Miikka ottaa rennosti...
...kun jungmannit harjoittavat kuntoaan
kiipeilemällä siellä sun täällä. Vasemmalta oikealle
Otso, Aatu, Liina ja Osku.
Kun suuri osa "kuttaperkasta" oli lähtenyt jäi jäljelle aitoja asioita... ;)
Keskellä satavuotias Åbo Botvarvilla veistetty moottorivene.
Vaxholmin linnoituksen tykkimiehet tähtäilevät tykin takaa...
Taustalla näkyy kaupungin pienvenesatama.
Vaxholm on kaunis pikkukaupunki keskellä Tukholman saaristoa. Kauniita puutaloja, sopivan pieni mittakaava ja hyväntuulisia ihmisiä.
Lisää kauniita puutaloja.
Seuraavana aamuna, eli 7.7. jatkoimme matkaa. Tarkoituksemme
oli ajella kymmenkunta mailia eteenpäin johonkin mukavaan
luonnonsatamaan. Furusundin kohdalla huomasimme kuitenkin,
että tarvitsemme joitain tuoretavaroita. Meillä oli jostain syntynyt
kuva, että Furusund on jonkinlainen pintaliitäjien kotisatama ja
tästä syystä emme olleet lainkaan innostuneita käymään siellä.
Lähistöllä ei kuitenkaan ole muitakaan sen tason satamia,
että niistä olisi saanut tuoretavaroita. Päätimme pikaisesti vain
käväistä kaupassa ja jatkaa matkaa samantien.
Saatuamme veneen tukevaan laituriin kiinni ja käytyämme kaupassa, eli siis läheisellä huoltoasemalla, käsityksemme paikasta alkoi muuttua. Täällä oli aika rauhallista, tunnelma oli suorastaan leppoisa. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja satamassa oli hyvin tilaa. Laiturilta sai vettä ja sähköä, mikä ei Ruotsissa ole lainkaan niin yleistä, kuin Suomessa. Päätimme jäädä yöksi. Päiväpysähdyksen hinta v.2011 oli 100kr ja vuorokausi hinta oli 280kr. Hinta sisälsi sähkön ja mm. langattoman netin. Kuten kuvasta näkyy, suuret risteilylaivat ajoivat sataman edestä mennen tullen. Ne ajoivat kohteliaasti lipuen, joten niistä ei ollut minkäänlaista haittaa. Päinvastoin ne olivat aika komeita katsella! Saaren toisella rannalla noin kilometrin päässä sijaitsee uimaranta. Tarkempia tietoja Furusundista voi katsella linkistä: Furusundin vierassatama
Granö- nimiseen luonnonsatamaan. (sivu 71) Koneella siksi,
että aurinko paistoi kirkkaana, eikä tietenkään tuullut! Granössä oli
jo jonkin verran veneitä kiinni sopivissa rantautumispaikoissa
ja hetken näytti, että mahdummekohan lainkaan kiinni. Ajattelimme
siis perinteiseen suomalaiseen tapaan: Muutama kymmenen
metriä pitäisi jättää väliä naapuriin. Tullessamme lahdelle
ja suunnatessamme keulaa vähänkään ruotsalaisveneiden
suuntaan tapahtui odottamaton asia. Veneissä oli seurattu
puuhiamme ja heti kun näytimme suuntaavan heitä kohden
alkoi tapahtua; meille alettiin heti näyttää sopivaa kiinnityskohtaa
jossain heidän välittömässä läheisyydessään, kyseltiin syväystä,
laitettiin lisää lepuuttimia omalle kyljelle. Pientä hymyä ja
hyväntuulisia ihmisiä. Heti alkoi tulla kotoinen ja tervetullut olo.
Pienestä se on kiinni!! En tarkoita ettei tätä Suomessakin esiinny,
mutta vähenemään päin se on mielestäni ollut. Aloitellessani veneilyn
80- luvun lopulla tämä oli meilläkin vallitseva tapa. Ja tämä jos
jokin on säilyttämisen ja vaalimisen arvoinen. Tämä on suuri osa
niitä kuuluisia hyviä merimiestapoja. Tapahtui toinenkin odottamaton
asia...
Själbottnan Norrvikeniin. ( sivu 79 ) Jälleen luonnonsatamaan!
Täällä tapasimme jälleen ystävämme Päivin ja Miikkan perheineen.
Tiemme erosivat Rödhamnissa, kun me lähdimme Ruotsiin
ja he kävivät vielä Maarianhaminassa .Saarella on
kaunis luontopolku, sekä taustalla näkyvien veneiden
lähistöllä ulkohuussi.
koko lahdella ja ne olivat jo sen verran varattuja,
että me mahduimme pitkäkölisenä veneenä vielä
edellisten rannan puolelle, mutta Päivi ja Miikka
joutuivat jäämään ankkuriin lahdelle.
Själbottnasta lähdimme 10.7. kohti legendaarista "Paradisetia".
( sivut 94-95 ) Tarkemmin sanottuna Stora Jolpania. Matkaa
kertyi noin 9 mailia. Matka alkoi auringon paisteessa, mutta hyvin
pian alkoi tuulla vastaan aika navakasti ja ilma kylmeni. Pari mailia
edettyämme alkoi satamaan. Välillä vettä tuli aika reippaastikin.
Veneitä oli paljon liikkeellä. Kuvassa ajamme sisään pohjoisesta
Djupfladenin lahdelle.
aurinkokin paistaa taas.
mutta pukspröötti tekee tilaa...;) Muita palveluja,
kuin pari huussia ja muutama roskis ei sitten laiturin läheltä
löytynytkään. Laituri täyttyi jo aika aikaisin iltapäivällä ja
myöhemmin tulleet jäivät ankkuriin lahdelle.
sinne tänne. Kävimme mm. saaren toisella laidalla
sijaitsevassa Finnhamnissa. Matkaa kertyy vain
muutama sata metriä. Finnhamnissa on pieni ruokakauppa
sekä peri Ruotsalaiseen tapaan kunnon Krog.
vähän uimassa.
edestakaisin hetken aikaa ja myi pakkasestaan jäätelöä,
mansikoita ja muistaakseni leipää nälkäisille veneilijöille.
Tuli vain mieleen, kun kalustoa katsoi, että kyllä siinä
aika paljon myydä saa, että kaluston saa maksettua...
kiipeilemällä siellä sun täällä. Vasemmalta oikealle
Otso, Aatu, Liina ja Osku.
Keskellä satavuotias Åbo Botvarvilla veistetty moottorivene.
Paradisetista lähdimme 11.7. Grindaan. (sivu 192) Tämä satama oikeastaan vaan osui kohdalle. Septitankki alkoi olla aika täynnä ja vastaavasti vesitankki tyhjä. Ruotsissa septitankin imutyhjennyspaikkoja tuntuu olevan aika harvassa satamassa, joten kun se kohdalle osuu, ainakin meidän on sitä käytettävä. Meillä on vain 24 litran tankki. Pääsimme Grindan laituriin sopivasti vesiautomaatin kohdalle kiinni, mutta kun sitä tutki vähän tarkemmin, niin huomasin, että se onkin käänteisosmoosilaite, joka tekee merivedestä makeaa vettä. No ei se mitään kyllä tämä kelpaisi meille. Kuitenkin meidän tuurilla se oli juuri tänään rikki!! Pari nuorta satamakapteenia tuli juuri keräämään satamamaksuja, kun me saimme veneen kiinni laituriin. kyselin heiltä, mistä nyt vettä saa hakea, kun kone on kerran rikki? Oletin, että rannassa olevasta Krogista sitä saisi,mutta ei! Sitä pitäisi hakea 400 metrin päästä jonkun lampolan seinässä olevasta vesiletkusta... luulin heidän vitsailevan, mutta ei. Nyt tajusin, että eihän meillä ole mitään vesikanisteria mukana. Kyselin satamakapteeneilta, olisiko heillä lainata jotain vesikanistereita. Tämä kyllä järjestyi ja parin vedenkantoreissun jälkeen meillä oli tankissa taas noin 40 litraa vettä. Satama täyttyi ääriään myöten illan mittaan. Päätimme olla täällä yön ja tyhjentää aamulla septitankin ennen matkan jatkamista. Yö oli yllättävän rauhaton. Satama sijaitsee Saxarfjärdenin rannalla ja kun satamalla ei ole minkäänlaista aallonmurtajaa, niin kaikki lännenpuoleiset tuulet pääsevät nostamaan kohtalaisen aallokon jo heikohkoillakin tuulilla. Lisäksi yöuntamme häiritsi Vaxholm-båtit, eli Tukholman saaristoa ristiin rastiin ajelevat erittäin nopeat yhteysalukset. Ne tekevät aika suuren aallokon ja tämäkin kulkeutui Grindan satamaan. Grindasta ei tullut meidän suosikkisatamaamme.
Aamulla 12.7. septitankin tyhjennyksen jälkeen jatkoimme kohti Vaxholmin
kaupunkia. Lähestyessämme kaupunkia näytti siltä, että joutuisimme
kiertämään jonkilaisen lenkin pohjoisen kautta, mutta onneksi matkaa
lyhensi kaupungista alle maili koilliseen sijaitseva Stagesundin kanava.
Merikortin suurissa kuvissa siinä ei näkynyt väylää, mutta pienemmässä
erikoiskortissa on selkeästi merkitty, mutta erittäin kapea väylä. Se ei ole
kuin muutama sata metriä pitkä, mutta kaunis! Molemmin puolin kanavaa
on rannat täynnä toinen toisiaan nätimpiä taloja. Tämä on näkemisen arvoinen.
Kanavalla on aika paljon liikennettä, ja se on erittäin kapea paikka paikoin,
joten tarkkaan on ajettava.
Melkein heti kanavasta ulos tultua näkyykin jo Vaxholmin
linna, joka sijaitsee omalla pikku saarellaan kaupungin edustalla.
Oikealla näkyy Vaxholmin kaupunki.
linna, joka sijaitsee omalla pikku saarellaan kaupungin edustalla.
Oikealla näkyy Vaxholmin kaupunki.
Taustalla näkyy kaupungin pienvenesatama.
Vaxholm on yhteysalusten risteyssatama ja niitä riittää. Pienveneliikennettä on myös tosi paljon. Satama on kaupungin etelä-rannalla hyvin keskeisellä paikalla, aivan lossisataman vieressä. Hyvä aallonmurtajalaituri vaimentaa aika hyvin aallokkoa, mutta välillä vähän keinutti. Veneitä oli satamassa aika paljon, mutta yöksi jäi vielä tilaakin. Laiturilla on vähän harvinaisempi veneiden kiinnityssysteemi. Ankkurointi on kokonaan kielletty ja peräkiinnitys hoidetaan köydellä, jonka toinen pää on kiinni laiturilla ja toinen meren pohjalla kiinni painossa. Kiinnitys tapahtuu seuraavasti: Ajetaan laituriin, kiinnitetään keula ja äkkiä otetaan mereen menevästä kiinnitysköydestä kiinni. Juoksutetaan se kohti perää ja kiinnitetään veneen peräpollariin. Ensin tuntui vähän oudolta, mutta varsinkin lähtö oli helppo. Keulaköydet irti, vedetään peräköydestä vene muiden veneiden välistä pois. Kun ollaan "selvillä vesillä" heitetään köysi mereen ja valmista. Köysi uppoaa pois manöveeraavan veneen tieltä. Helppoa!
Muuten sataman palvelut olivat hyviä. Laiturilta saa sähköä ja vettä. Suihkuja ja vessoja löytyi muistaakseni 4 ja nämä olivat siistejä. Satamassa oli myös voileipäkioski. Melkein rannasta löytyy aika hyvä venetarvikeliike, rautakauppa, pari huoltoasemaa, leipomo, ravintoloita ja pikaruokapaikka. Septityhjennyskin löytyy, mutta sen paikka on huonosti harkittu! Septityhjennys sijaitsee aallonmurtajan ulkoreunalla aivan lossien laiturin vieressä ja jatkuva aallokko on sen mukainen!! Ei taida tälle paljon käyttäjiä löytyä.
Ajattelin vaihtaa kaasupullon täyteen, mutta törmäsinkin pieneen pulmaan.Ruotsissa on pienemmissä pulloissa erilainen venttiili, kun suomalaisissa. Heillä on suomalais- tyyppinen venttiili vain 11 kilon pulloissa ja tämä on ainakin meille aivan liian suuri. Meidän veneessämme on kaksi kahden kilon pulloa. Noin puolentoista viikon oleskelu Ruotsin puolella kulutti kaasuvarantoamme siinä määrin, että yksi pullo piti vaihtaa. Toisessakaan ei enää paljoa ollut. Suomalaiselta kanssaveneilijältä sain ostettua yhden täyden pullon, mutta kokemus opetti, että kolme kappaletta 2:n kilon pulloja antaa riittävän reservin uunin päivittäisellä käytöllä.
13.7. jatkoimme matkaa Tukholmaan, tarkemmin sanottuna Djurgårdenilla sijaitsevaan Navishamneniin. Matka Vaxholmista Tukholmaan kesti muutaman tunnin.
Erittäin mukava piirre on hyvät liikenneyhteydet kaupungille. Sataman portin välittömässä läheisyydessä sijaitsee raitiolinja 7:n pysäkki. Kyseinen raitiovaunu ajaa edestakaisin Djurgårdenin ja keskustassa sijaitsevan T-centralin väliä. Tämän parempaa liikenneyhteyttä ei kerta kaikkiaan kukaan kaipaa! Matkalla sijaitsevat vielä Skansen, Gröna Lund, Wasa-museo, Merihistoriallinen museo, Aquaria-Vesimuseo ja kaupungilla lisäksi vaikka mitä.
Sataman palvelurakennus on jo aikaa sitten nähnyt parhaat päivänsä, mutta sieltä löytyivät mm. 4 * WC, 2 * suihku sekä asiakkaiden käytössä oli klubihuoneen tietokone ja printteri maksutta. Klubihuoneesta löytyi myös TV. Pyykkihuoneessa oli pesukone sekä kuivausrumpu. (yhden koneellisen pesu + kuivaus maksoi 20 sek. ja automaattiin kävivät vain 5:n kruunun kolikot. Navishamnenin hinnoittelu oli seuraava: 300 sek./yö tai 1500sek./ viikko. Maksuvälineenä kävi ainoastaan käteinen raha.
Wasa- hamnenin vieressä sijaitsevan Merihistoriallisen museon
hallissa on monia upeita puuveneitä nähtävänä. Kuninkaallisten
käyttämä juhla-alus yhtenä niistä.
13.7. jatkoimme matkaa Tukholmaan, tarkemmin sanottuna Djurgårdenilla sijaitsevaan Navishamneniin. Matka Vaxholmista Tukholmaan kesti muutaman tunnin.
Navishamnen ei ole ulkoisesti kovin edustava, mutta
siellä on riittävät palvelut ja se on rauhallisempi
Wasa-hamneniin verrattuna.
Erittäin mukava piirre on hyvät liikenneyhteydet kaupungille. Sataman portin välittömässä läheisyydessä sijaitsee raitiolinja 7:n pysäkki. Kyseinen raitiovaunu ajaa edestakaisin Djurgårdenin ja keskustassa sijaitsevan T-centralin väliä. Tämän parempaa liikenneyhteyttä ei kerta kaikkiaan kukaan kaipaa! Matkalla sijaitsevat vielä Skansen, Gröna Lund, Wasa-museo, Merihistoriallinen museo, Aquaria-Vesimuseo ja kaupungilla lisäksi vaikka mitä.
Sataman palvelurakennus on jo aikaa sitten nähnyt parhaat päivänsä, mutta sieltä löytyivät mm. 4 * WC, 2 * suihku sekä asiakkaiden käytössä oli klubihuoneen tietokone ja printteri maksutta. Klubihuoneesta löytyi myös TV. Pyykkihuoneessa oli pesukone sekä kuivausrumpu. (yhden koneellisen pesu + kuivaus maksoi 20 sek. ja automaattiin kävivät vain 5:n kruunun kolikot. Navishamnenin hinnoittelu oli seuraava: 300 sek./yö tai 1500sek./ viikko. Maksuvälineenä kävi ainoastaan käteinen raha.
Skanssenilla on paljon nähtävää sekä lapsille, että aikuisille.
Gröna Lundillakin aika kului, varsinkin lapsilla.
hallissa on monia upeita puuveneitä nähtävänä. Kuninkaallisten
käyttämä juhla-alus yhtenä niistä.
16.7.klo 08.00 päätimme lähteä kotimatkalle. Parin päivän päähän oli luvattu kovaa etelän puoleista tuulta Ahvenanmerelle ja se taas nostaisi aikamoisen aallokon. Tuuli kestäisi muutamia päiviä, joten kotimatka siirtyisi sen verran. Tähän meillä ei olisi aikaa. Päätimme siis purjehtia yli Ahvenanmeren ennen kovia tuulia.
Koitimme pitää parasta mahdollista vauhtia. Tuulet olivat nyt vielä aika leppoisia, toisinaan kuitenkin tuulikin ja nämä tuulet käytimme hyväksi. Genua avattiin aina kun siitä oli jotain hyötyä. Matkalla pysähdyimme ainoastaan Vaxholmissa tankkaamaan. Vaxholmista matkaa jatkettuamme jouduimme keskelle aika erikoista tapahtumaa: Vähän Vaxholmin jälkeen ajaessamme jonossa parin muun purjeveneen kanssa olimme jo melkein erään suuremman selän toisella laidalla, kun tulosuunnasta alkoi kuulua matalaa, suurten moottorien ääntä. Suuria ja pieniä pikaveneitä kerääntyi selän Vaxholmin puoleiselle reunalle ikäänkuin lähtöasemiin. Aloin aavistella mitä tapahtuisi ja katselin karttaa, olisiko mahdollista mennä pois näiden veneiden reitiltä. Väylä jakaantui kahtia erään pienehkön saaren kohdalla. Yritin päätellä kumpaa väylän osaa moottoriveneet käyttäisivät ja valita sitten itse sen toisen. Muutkin purjeveneet valitsivat saman kuin me, mutta se oli tietenkin väärä valinta. Hetken kuluttua alkoi selän toiselta laidalta kuulua valtava moottoreiden jylinä ja kuvaan sopivat vesisuihkut veneiden takaa!!
Koska me huomattavasti hitaimpina emme juurikaan enää päässeet pois alta, päätin vain ajaa aivan väylän oikeaa reunaa ja antaa tilaa ohituksille mahdollisimman paljon. Moottoriveneiden tullessa kohdallemme olimme pienen saaren kohdalla. Saaren rannasta noin 100:n metrin päässä oli oikealla punainen lateraaliviitta ja tämän ja rannan väliin oli merkattu vielä pari kiveä. Päätin ajaa niin läheltä lateraaliviittaa, kuin mahdollista, jotta kaikki ohitukset tapahtuisivat meidän paapuurin puolelta.
Aika moni vene ohitti meidät kuitenkin merkityn kivikon
kohdalta, eli lateraaliviitan väärältä puolelta. Odotin kauhulla,
että joku ajaa vauhdilla karille, mutta onneksi näin ei tapahtunut.
Ajoivatko he tuurilla kivien välistä vai oliko heillä parempaa
tietoa... en tiedä.
Koitimme pitää parasta mahdollista vauhtia. Tuulet olivat nyt vielä aika leppoisia, toisinaan kuitenkin tuulikin ja nämä tuulet käytimme hyväksi. Genua avattiin aina kun siitä oli jotain hyötyä. Matkalla pysähdyimme ainoastaan Vaxholmissa tankkaamaan. Vaxholmista matkaa jatkettuamme jouduimme keskelle aika erikoista tapahtumaa: Vähän Vaxholmin jälkeen ajaessamme jonossa parin muun purjeveneen kanssa olimme jo melkein erään suuremman selän toisella laidalla, kun tulosuunnasta alkoi kuulua matalaa, suurten moottorien ääntä. Suuria ja pieniä pikaveneitä kerääntyi selän Vaxholmin puoleiselle reunalle ikäänkuin lähtöasemiin. Aloin aavistella mitä tapahtuisi ja katselin karttaa, olisiko mahdollista mennä pois näiden veneiden reitiltä. Väylä jakaantui kahtia erään pienehkön saaren kohdalla. Yritin päätellä kumpaa väylän osaa moottoriveneet käyttäisivät ja valita sitten itse sen toisen. Muutkin purjeveneet valitsivat saman kuin me, mutta se oli tietenkin väärä valinta. Hetken kuluttua alkoi selän toiselta laidalta kuulua valtava moottoreiden jylinä ja kuvaan sopivat vesisuihkut veneiden takaa!!
Koska me huomattavasti hitaimpina emme juurikaan enää päässeet pois alta, päätin vain ajaa aivan väylän oikeaa reunaa ja antaa tilaa ohituksille mahdollisimman paljon. Moottoriveneiden tullessa kohdallemme olimme pienen saaren kohdalla. Saaren rannasta noin 100:n metrin päässä oli oikealla punainen lateraaliviitta ja tämän ja rannan väliin oli merkattu vielä pari kiveä. Päätin ajaa niin läheltä lateraaliviittaa, kuin mahdollista, jotta kaikki ohitukset tapahtuisivat meidän paapuurin puolelta.
Aika moni vene ohitti meidät kuitenkin merkityn kivikon
kohdalta, eli lateraaliviitan väärältä puolelta. Odotin kauhulla,
että joku ajaa vauhdilla karille, mutta onneksi näin ei tapahtunut.
Ajoivatko he tuurilla kivien välistä vai oliko heillä parempaa
tietoa... en tiedä.
Matkan jatkuessa näimme aina silloin tällöin konevikaisia moottoriveneitä. Joku "nilkutti" hiljaa lähimpään satamaan, toisilla taas oli konehuoneen luukut auki ja sieltä nousi höyryä ylikuumentuneista moottoreista. No kukaan ei tunnustanut apua tarvitsevansa ja matkamme jatkui. Käännyttyämme Kapellskärin kohdalta pohjoiseen kohti määränpäätämme, Lidön saarta, tulivat nämä moottoriveneet uudelleen vastaan pohjoisesta etelän suuntaan.
Lidö Österhamn (s. 44) on itäisille tuulille kohtalaisen avoin, mutta muilla
tuulilla suojainen luonnonsatama. Kuvan oikeassa reunassa on betonilaituri,
johon pääsimme kiinni, vaikka tullessamme lahdelle näytti, että lahti alkaa olla
aika täysi.
Perillä Lidössä olimme klo 16.30, kahdeksan ja puolen tunnin ajon jälkeen. Matkaa Tukholman Navishamnenista kertyi 45 mailia. Veneitä saapui lahdelle pitkin iltaa jatkuvasti ja kun jossain vaiheessa kävimme soutelemassa kumiveneellä, laskin huvikseni 47 venettä lahdella. Kaikki eivät mahtuneet kiinni laituriin tai rantaan vaan osa oli lahdella ankkurissa.
Seuraavana aamuna, eli 17.7. klo 10.00 Lähdimme liikkeelle
Lidöstä kohti Ahvenenmaata. Purjehdus alkoi leppoisalla
eteläpuoleisella tuulella. Tuuli reipastui hiljalleen päivän aikana
ja kun pääsimme Nyhamnin majakan kohdalle puhalsi jo aika
lailla reippaammin. Purjehdus Lidöstä Nyhamnin kohdalle kesti 5,5
tuntia. Aallokko kasvoi tietysti samassa suhteessa, mutta oli vielä
mukavasti purjehdittavissa.
Purjeet vetävät kohti kotimaata...
Seuraavana aamuna, eli 18.8. tuuliennuste toteutui ja
tuulennopeus oli noin 18m/s. Avomerellä ei olisi nyt mukava
olla, kun tuntui, että laiturillakin tuuli repii vaatteet päältä!
Maarianhaminan itäsatamassa viivyimme kaksi päivää.
Tällä kertaa tunnelma satamassa oli jotenkin kadoksissa.
Nyt ei ollut sitä leppoisaa veneestä veneeseen juttelua ja
ihmiset tuntuivat kaikki vaan puuhastelevan omiaan. En tiedä
oliko tämä sen syytä, ettemme olleet muutamaan vuoteen
kerenneet paikalle ja oliko paikan luonne näinä vuosina jotenkin
muuttunut vai olinko jotenkin itse odottanut liikaa? No joka
tapauksessa fiilis oli hieman kadoksissa itseltäni.
tuulennopeus oli noin 18m/s. Avomerellä ei olisi nyt mukava
olla, kun tuntui, että laiturillakin tuuli repii vaatteet päältä!
Maarianhaminan itäsatamassa viivyimme kaksi päivää.
Tällä kertaa tunnelma satamassa oli jotenkin kadoksissa.
Nyt ei ollut sitä leppoisaa veneestä veneeseen juttelua ja
ihmiset tuntuivat kaikki vaan puuhastelevan omiaan. En tiedä
oliko tämä sen syytä, ettemme olleet muutamaan vuoteen
kerenneet paikalle ja oliko paikan luonne näinä vuosina jotenkin
muuttunut vai olinko jotenkin itse odottanut liikaa? No joka
tapauksessa fiilis oli hieman kadoksissa itseltäni.
Keskiviikkona 20.7. klo 09.25 jatkoimme matkaa. Kaasu pohjassa ja genoakin vetämässä ehdimme juuri sopivasti Lemlandin kanavaan ( tai Lemströmin kanavaan ) niin, että silta avattiin juuri edestämme. Kanavan jälkeen avasimme seilit ja jatkoimme matkaa leppoisessa tuulessa, joka kuitenkin hiipui keskellä Lumparnia. Siitä jatkoimme taas koneella, isopurje apuna. Päästyämme Ängösundista läpi nostimme taas purjeet ja annoimme tuulen kuljetella meitä. Teilin selällä tuuli alkoi taas heiketä ja päätin monen vuoden jälkeen kokeilla genaakkeria. Genaakkeri ja isopurje yhdessä jaksoivat viedä meitä noin viiden solmun nopeudella kohti Bärösundia. Näillä seuduilla purjehtiessamme olemme useimmiten poikenneet Remmarhamniin . Nyt se tuntui olevan kuitenkin vähän syrjässä reitiltämme, joten päätimme tällä kertaa tutustua Glada Laxeniin . Glada Laxen on siis entinen Bärön merivartioasema ja se sijaitsee sopivasti väylän varrella. Saimme veneen kiinni laituriin klo 18.15. Paikka vaikutti heti jotenkin kotoisalta; Satamaisäntä tuli laiturille vastaan ja auttoi keulaköydet kiinni, sähköä saatiin jatkokelasta, laiturissa oli tilaa ja paikalla olevat veneilijät olivat sitä perinteistä lajia, eli juttelivat hyväntuulisesti niitä näitä sekä olivat vielä avuliaitakin. Laituri oli tukeva, mutta jo parhaat päivänsä nähnyt puulaituri. Glada Laxenissa on hyvä ravintola ja siinä yhteydessä WC:t veneilijöitä varten. Samassa rakennuksessa on myös yhden perheen vuokrasauna. Vuokra oli 7€ / henkilö / tunti. Toinen saunomismahdollisuus on satamalahdella kelluva tynnyrisauna, josta pyydettiin 60€ / tunti. Satamamaksu oli 15€ / yö.
Digikameralla on mukava kokeilla erilaisia asetuksia
ja huomioida ympärillä olevaa luontoa.
Viivyimme yhden yön ja herättyämme aika myöhään jatkoimme taas matkaa 21.7. Olimme koko perhe sitä mieltä, että nyt riittää vähäksi aikaa palvelusatamat, me haluamme löytää rauhallisen luonnonsataman. Sellainen löytyikin vajaan tunnin hiljaisen ajon jälkeen Glada Laxenista lähdön jälkeen. Halusimme viettää täällä rauhallisia kesähetkiä kenenkään häiritsemättä. Olen joskus aikoinaan aloittanut veneilyn tämän tyyppisissä luonnonsatamissa ja huomaan aika usein näitä vieläkin kaipaavani. Onneksi koko perheemme tuntuu ajattelevan samoin!
Jokaisessa paratiisissa on käärmeensä; Jostain kummasta nämä jo
Ruotsissa tapaamamme piraatit löysivät jälleen luoksemme
saaliinhimo silmissään!!
Vietimme mukavan päivän uiden ja soudellen,
lukien, nukkuen ja syöden hyvin. Tämä on todellista
lomaa!!
Ilta koittaa paratiisiinkin ja auringon laskettua vetäydyimme veneen lämpöön punkkiimme lukemaan. Pieneen laineen liplatukseen klinkkerikylkeä vasten on mukava nukahtaa!
ja huomioida ympärillä olevaa luontoa.
22.7. klo 12.50 lähdimme kohti Lappoa. Päivä oli aika helteinen ja hiljainen, etelästä puhaltava tuuli kuljetti meitä pikku hiljaa. Muutaman mailin purjehdittuamme alkoi avotilaan ilmestyä aina vain enemmän ja enemmän pieniä mehiläisen tapaisia hyönteisiä. En muista minkä nimisiä ne olivat, mutta paljon niitä oli. Veneen luukut oli suljettava, jotta niitä ei olisi sisätilatkin täynnä. Tätä kummallista ilmiötä kesti monta tuntia. Jälkeenpäin luin lehdestä mitä lajia hyönteiset olivat olleet. Viron suunnasta puhaltava lämmin tuuli oli saanut hyönteiset lähtemään lennolle. Lappoossa tyhjensimme septitankin, kävimme kaupassa ja aioimme mennä uimaankin, mutta rannalla oli niin paljon sinilevää, että uiminen jäi haaveeksi. Uimaan pääsimme vähän myöhemmin, kun matkan aikana päätimme pysähtyä ja ankkuroida. Uimme aikamme ja jatkoimme virkistyneinä matkaa. Illalla klo 21.15 kiinnitimme veneen Iniön Perkalan pohjoispuolella sijaitsevaan Skatanin saareen.
Skatanin luonnonsatamassa viivyimme kaksi päivää
sukellellen ja uiden. Kotilaituriin Merimaskuun kiinnityimme
24.7. klo 23.30. Tukholman purjehdus päättyi tähän.
Summa summarum;
Tukholman saariston parhaat puolet:
Kaunis, hyvin paljon Turun saariston tyyppinen luonto, josta löytyy luonnonsatamia ja palvelusatamia. Tapaamamme ihmiset olivat erittäin kohteliaita ja avuliaita. Tarvittaessa saaristosta pääsee nopeasti Tukholmaan erittäin kattavalla ja nopealla yhteysaluksella. Oman veneen voi jättää vaikka palvelusatamaan. Uudet paikat ja maisemat ovat mielestäni yksi purjehduksen suola ja Tukholman saaristo tarjoaa paljon tutkittavaa ja nähtävää. Hitaallakin veneellä Tukholman saaristo on vain muutaman päivämatkan päässä ja kyseinen matka ei ole tylsä, jos kulkee Turun ja Ahvenanmaan saaristojen kautta. Hintataso on suurin piirtein sama kuin Suomessakin.
Tukholman saariston huonot puolet:
Näitä ei paljoa ole, mutta muutama asia tulee mieleen. Lähinnä Turun saaristossa purjehtimaan tottuneet pitävät nykyään aika itsestään selvyytenä, että lähes jokaiselta laiturilta löytyy sähköä ja saa juomavettä. Saatan olla väärässäkin, mutta me jouduimme Tukholman saaristossa suunnittelemaan reittiämme enemmän septitankin tyhjennyspaikkojen, sähkön ja juomaveden saatavuuden mukaan. Meillä on toki vähän turhan pieni septitankki, mutta kuitenkin. Vuonna 2011 Tukholman saaristossa oli aika harvassa paikassa septin imutyhjennysmahdollisuus. Ruotsissa se ei tietääkseni ollut pakollinen vesi- WC:llä varustetuissa veneissä eikä taida olla vieläkään. Yleensä Ruotsissa ollaan aika ympäristötietoisia, mutta jostain syystä tämä asia oli samalla tasolla, kuin Suomessa joskus 1990- luvun alussa. Tämä kyllä hämmästytti meitä! Keskustelin asiasta parikin kertaa paikallisten kanssa ja he sanoivat asian olevan keskusteluasteella, mutta päätöksiä ilmeisesti saadaan vielä odotella. Tästä kaikesta opimme, että septitankki kannattaa tyhjentää aina kun se on mahdollista ja samalla kannattaa tankata juomavettä.
Veneitä on suurin piirtein tuplasti se määrä, kuin Turun saaristossa ja kuitenkin satamat ovat aika pieniä. Tästä johtuen, jos aikoo mennä palvelusatamaan, pitää olla aika ajoissa liikkeellä. Monessa satamassa klo 16-17 jälkeen voi olla vaikeaa löytää vapaata venepaikkaa.
Kaasupulloja kannattaa varata riittävästi, jos käytät kahden kilon pulloja. Ruotsalaisilla on kahden kilon pulloissa erilaiset venttiilit, kuin Suomalaisissa. Meikäläiset venttiilit ovat heillä käytössä ainoastaan 11 kilon pulloissa.
Luonnonsatamissakin on usein sen verran enemmän veneitä, kuin Suomessa, että ei ole ollenkaan varmaa saako oman veneen kiinni rantaan. Ankkuroitaessakin veneitä saattaa olla samalla lahdella aika monta. Kaksi ankkuria kannattaa varata, jos ei halua koko yötä olla ankkurivahdissa tuulessa pyörivien veneiden takia. Ei tätä kovin usein tarvita, mutta "ei vara venettä kaada."
Avomeren eli Ahvenanmeren ylitys saattaa huonolla ilmalla olla koettelemus ja tämän takia se kannattaa suunnitella hyvin ajallisesti ja teknisesti. Kunnossa olevalla, merikelpoisella veneellä ei ongelmia pitäisi tulla, jos kippari ei ala ottaa turhia riskejä. Meritaudista helposti kärsivät kannattaa ottaa huomioon tällä legillä ja mennä paljolti heidän ehdoillaan. Toisaalta hyvällä ilmalla avomeripurjehdus voi olla todella hieno kokemus, kuten meillä oli.
Kaiken kaikkiaan purjehdus Tukholman saaristoon ja itse kaupunkiin oli erittäin positiivinen kokemus. Tulemme varmasti käymään uudelleen ja voin vilpittömästi suositella sitä muillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti